Google+ Followers

torsdag 27 november 2014

Tuppisuu ja sen vastakohta

Tänä päivänä löytyy monta vaihtoehtoa perinteiselle miehen mallille. Tuppisuu ei ole ainoa tai vallitseva. Otetaan vaikka joku Alexander Stubb. Hän liikkuu yhtä rennosti sekä vedessä, maalla että pyörällä. Kravatti ei kiristä, eikä sen puoleen trikootkaan. Ei puhu eikä pukahda on hänen kohdallaan passé muttei troffé. Puhetta piisaa sekä suullisesti että kirjallisesti. Suomen nykyinen pääministeri on esimerkillinen Stuppisuu.

Rubb och stubb

Rubb och stubb betyder någonting i stil med allt, smått som stort, högt som lågt. På sätt och vis ligger uttrycket nära till hands, då man försöker karaktärisera Finlands nuvarande statsminister Alexander Stubbs omfattande och varierande verksamheter.

Rubb och stubb är kanske också den brokiga form av lektyr som brukar samlas i hyllor, högar och hörn i folks utedass, utetuppar eller kort och gott tuppar - vilket jag själv är van att kalla sommarlivets favorit som retrit. Vanligtvis omtalas läsningen med bland annat epitetet tupplektyr. Men i takt med att tabletter, paddor och smarttelefoner blir allmängods i slott och koja, ligger det nära till hands att dassläsningen i papperstryck får ge vika för virtuella texter. Irrar man in på statsministerns nätdomäner har man förflyttat sig från tupplektyr till Stupplektyr.

Vilket får mig att tänka på skillnaden mellan tupplur och dess motsats. Nu kanske någon fiffigkus tror att jag med tupplur syftar på den där mobilen som hänger med på dasset. Men nej då, så krystade liknelser kan spolas ögonaböj. Tupplur är vad politiker av den gamla stammen, sådana som Henry Kissinger, brukade syssla med. Han hade förmågan att kunna återställa eller reboota sig själv med en tio minuters sömn, och så var han igen arbetsför i hur många timmar som helst. Ännu bättre upp är det ändå nuförtiden. En "ironman" som Alexander Stubb grabbar i stället sin smarttelefon och twittrar och kvittrar världen och webben över. En ynka liten Stupplur är vad han behöver för att ladda batterierna.

fredag 21 november 2014

Yin & Yang, Sun & Moon, Face & Reflection, Shape & Shadow, Clash of Clones

Two sides of the same coin or as like as two peas
Barack Obama:
America the world’s only superpower.

Vladimir Putin:
Russia the superpower is back.


söndag 2 november 2014

The World according to the Swedish Academy

or the Nobel Prize in  Literature on the map.

The Swedish Academy literature map projection
Nobel Prize winners in Literature awarded
1901-2014 | 2000-2014

Europe 83 (~ 75%) | 10 (~ 66%)
North America 10 (~ 9%) | 1 (~ 6,6%)
Asia 6 (~ 5,5%) | 2 (~ 13%)
Central and South America 6 (~ 5,5%) | 1 (~ 6,6%)
Africa 4 (~  4%) | 1 (~ 6,6%)
Oceania 1 (~ 1%) | 0 (0%)

As we all can see, the Swedish Academy is still a pretty eurocentric reading company. Two third of the last fifteen prizes has been kept safely at home in Europe.

Sully Prudhomme from France was the first winner in 1901. Asia got it's first in 1913; Rabindranath Tagore, India. North America in 1936; Eugene O'Neill, U.S.A. Central and South America in 1945; Gabriela Mistral, Chile. Oceania in 1973; Patrick White, Australia. Africa in 1986; Woyle Soyinka, Nigeria.

The 27 times when an author from outside Europe has been awarded the Nobel Prize in Literature are: 1913, 1936, 1938, 1945, 1949, 1954, 1962, 1966-1968, 1971, 1973, 1976, 1978, 1982, 1986-1988, 1991-1994, 2003, 2006, 2010, 2012-2013.

This means that Europe has got the prize as follows:
1901-1910 - 10
1911-1920 - 7
1921-1930 - 10
1931-1940 - 6
1941-1950 - 5
1951-1960 - 9
1961-1970 - 7 *
1971-1980 - 6
1981-1990 - 5
1991-2000 - 6
2001-2010 - 7

These years no prize was awarded at all: 1914, 1918, 1935 and 1940-1943.

*) Nelly Sachs (Germany/Sweden) shared the Prize with Samuel Agnon from Israel in 1966.

P.S. Above I have put Czeslaw Milosz on the European map (Poland), as well as Gao Xingjian (France).

torsdag 30 oktober 2014

Have a bite: the Rainbow Logo

Ever wondered why it was - or is said to have been - an apple which fruited Isaac Newton with some ideas.

Or why Apple wanted to be an apple? The Evolution and History of the Apple Logo will give you some hints.

What I did not remember is the Rainbow Logo from 1976 to 1998.

Rob Janoffs Rainbow Logo
"As for the rainbow stripes of the logo, Steve Jobs is rumored to have insisted on using a colorful logo as a means to 'humanize' the company. Janoff has said that there was no rhyme or reason behind the placement of the colors themselves, noting that he wanted to have green at the top 'because that’s where the leaf was.'
The relatively simple origins of the rainbow colored Apple logo hasn’t stopped some from reading a bit too much into what it represents."

The present Chief executive officer of Apple, Tim Cook, who joined Apple in March 1998 (the year when Apple replaced the Rainbow Logo) has now spoken out in Bloomberg Businessweek:

"While I have never denied my sexuality, I haven’t publicly acknowledged it either, until now. So let me be clear: I’m proud to be gay, and I consider being gay among the greatest gifts God has given me."

From logo to logic step. Cheers, a tasty apple.

Das Nanoboot

When you are on a sick leave, you don't leave the sickness, you stay with your illness. Think about sick things.

Or just remember things. For example when you were young and sick and home from school and read the Jules Verne books about captain Nemo and submarine Nautilus. Or when you were a little bit older and a little bit sicker and more home from school and read the Isaac Asimov book Fantastic Voyage - based on the film with the same title - about scientist Jan Benes and submarine Proteus.

Now we don´t need any shrinking devises and programs, we don't need any surfing around, up and down vast and wide oceans. "Google Says 'Nanobots In Our Bloodstream, Brains On The Cloud, And Immortality By The Year 2035'". On my next sick leave I would like to read a book about unmanned submarine Das Nanoboot chipping around in my bloodstream, rebooting me.

torsdag 16 oktober 2014

LED it be

John Lennon and Paul McCarteny knew already some 45 years ago the shape of things to come.

"...And when the night is cloudy there is still a light that shines on me / Shine until tomorrow..."

This wisdom is articulated in the popular song Led it be.

And this years Nobel prize in physics goes to Isamu Akasaki, Hiroshi Amano and Shuji Nakamura for inventing the energy-efficient and environment-friendly blue light-emitting diode: LED!

tisdag 14 oktober 2014

Kedjan Granberg-Kiimaniemi-Högnäs

Det är länge sedan jag lirade ishockey i Kristinestadslaget Unitas och rubriken handlar inte heller om någon ny anfallstrio. Nils Granberg var enligt en uppgift en karolinsk soldat född 1695 i södra Finland. En annan källa daterar födelsen till 1698. På 1700-talet kom han tydligen till ett vägskäl i sitt liv, drog vidare till Nedervetil i Österbotten.

"Vägen till höger leder förbi Ås-Hindrikas, Jonnos, Ahlsko-Mattas, Torpes och Klubbes till Haavisto gårdar i Centrum av Norrby. Härifrån fortsätter den över Kivisalmi bro förbi Ormklubben till Pirttiniemi och Jäneslampi gårdsgrupper. Från Pirttiniemi går en primitiv väg åt väster över Köyhäjoki stenbro till Högnäs."

Men Högnäs hette inte så, då karolinen kom till byn. Skogsbacken hade "i likhet med andra skogsbackar i byn haft finskt namn (Kiimaniemi)" tills Granberg grundade "ett nybygge, som han gav namnet Högnäs".
(Citaten ur Uno Högnäs beskrivning av Norrby.)

Nils Granberg gifte sig med Margareta Pihlman. Precis som för Nils finns det två födelseårtal beträffande Margareta i olika släkters träd. Ett förslag är att hon skulle ha varit åtta år äldre än sin make, det vill säga född 1690. Ett annat att hon var jämnårig med honom - och i det släktets utredning sägs om Nils Granberg att han var "Förare i Karl XII:s armé" och blev hela 87 år gammal. Men de flesta uppgifter rörande Granbergs frånfälle är, att det inte var 23.12.1785 utan 19.7.1763. Och motsvarande om Margareta Pihlman att hon följde sin make i döden tre år senare, 7.12.1766 - även om trädet som ger Nils ett bonus på 22 år å andra sidan förkortar Margaretas livslängd med tre år.

Nils Granberg och Margareta Pihlman tycks ha fått minst fyra barn. Jag antar att den gren på vilken jag själv är en frukt är Johan Granberg Högnäs. I detta nu har jag stött på följande konkretare noteringar angående Nils och Margaretas barn:
- Johan Nilsson Granberg Högnäs, född 1723
- Maria Helena Nilsson, född 20.8.1728, döpt i Tavastehus fyra dagar senare
- Anna Catarina Nilsdotter Högnäs, född 18.11.1731. (förekommer både Catarina och Catharina)
- Margareta Nilsdotter Högnäs, född 29.8.1734, döpt i Nedervetil tre dagar senare (en alternativ namnuppgift är Margareta Helena)

Nybyggare Högnäs (B) utmärkt på kommissionslantmätare Erik Florins karta från 1753

Släktnamnet Högnäs är inte helt vanligt. Enligt Befolkningsregistercentralens namntjänst finns det i skrivande stund 105 personer (50 män, 55 kvinnor) - varav 20 utomlands - som heter Högnäs i efternamn och 31 som hetat Högnäs. I motsats till det jag tidigare hade för mig, finns eller fanns det vitt skilda släkter med namnet Högnäs. I de österbottniska "hemknutarna" till exempel i Hopsala (Kronoby), Molpe (Korsnäs) och Evijärvi.

Dessutom finns det en och annan ort eller plats som heter Högnäs. I Esbo, i Gävle och tydligen också i Skellefteå. Byn Högnäs i Gävle är känd sedan 1640-talet och enligt en lokal legend skulle Gustav Vasa ha förvisat en vidlyftig dotter till Högnäsborgen.

Nu kan man ju skämtsamt spekulera om orsakerna till att karolinen Nils Granberg inte översatte Kiimaniemi direkt till svenska. Brunstnabba? Kåtnäs?

I Närpes finns faktiskt en by som heter Kåtnäs. Men enligt Svenska Litteratursällskapets Finlandssvenska bebyggelsenamn har förledet närmast att göra med kåta, koja, hydda. Efterledet näs igen tycks vara ett av de vanligaste, i synnerhet i Åboland och Nyland. Det är förknippat med platser som bosatts och hör som typ hemma i medeltid och 1500-talet. "Ett rimligt antagande är att vissa namn på -näs kan ha sitt ursprung i ett finskt namn på -nainen, -näinen, sv. -nais."

Kanske Nils Granberg hade namnet med i bagaget då han flyttade norrut. Antingen redan från andra sidan havet eller från södra Finland. I Esbo finns en liten by som ligger invid Bodom träsk och heter just Högnäs. Numera bor det några tiotal personer i byn.

Yles webb 3.10.2014

Man kan föreställa sig att det var rätt lugnt i Nedervetil också då det begav sig tre sekler tillbaka i tiden. Uno Högnäs beskrev Norrbyn en fjärdedels årtusende senare, 1947, men också här kan man förnimma tider som flytt. (Nedervetil kommer från ordet för vadställe, vedil. Nedervetil var Perho ås nedre vadställe vid Tast.)

"Från Saarukka gårdar leder en åtta kilometer lång gång­stig genom ödemarken förbi Koivusträsk, över Honkobacken och Seljesåsen till de Norrby-gårdar, som äro grupperade runt Emmesträsket, Lillträsket och Storträsket. En resande väljer dock omvägen via Långbacka och följer vägvisaren: 'Till Emmes, Paasiala och Seljesåsen'. varvid han genast lägger märke till att vägen slingrar sig genom ett landskap, som inte liknar Österbotten, utan genom sina många sjöar och åsar påminner om Tavastland. En rullstensås sträcker sig från Långbacka — endast på några ställen avbruten av sjöar och kärr — ända till Perho å invid Vasko fors. Ett par kilometer från Lång­backa finns invid åsen en samling kullerstenar, där man påstås ha hållit gudstjänst under 1600-talet. En större sten i gruppen kallas ännu 'predikstolen'."
(Citatet ur Uno Högnäs beskrivning av Norrby.)


Högnäs gård i Nedervetil under 1900-talets första hälft

I Åbo Akademis arkiv har bevarats ritningar av bland annat möbler, föremål och byggnadsdelar. I samlingarna ingår också smakprov från Högnäs gård i Nedervetil. Farstudörren är ursprungligen från Röringe (Räyrinki). Från och med 1840 hängde den på gångjärn i det högnäska hemmet. Gångjärnen såg till exempel ut som på bilden bakom länken till ÅA:s arkiv (gångjärnen b-e och h-j). En teckning i tusch från 1929 visar upp ett skåp på Backända hemman i Nedervetil. Skåpet härstammar från Högnäs.

Farstudörr påträffad på Högnäs.

Även om kombinationen "hög" och "näs" inte är särskilt vanlig - trots att bägge leden i sig tycks rätt ofta förekommande - så visst hittar man ändå en och annan Högnäs som ort och hem. Förutom "min släktgård" i Nedervetils Norrby i Österbotten, så som sagt också i Esbo, Gävle och Skellefteå.

Byn Högnäs utanför Malå i Skellefteå insynades som nybygge 1826. Bebyggelsen utgjordes av två gårdar. På ett foto av den tvåvåniga mangårdsbyggnaden tillhörande fastigheten Högnäs syns en rödfärgad timrad enkelstuga från 1879 (Kulturprogram för Malå kommun, s. 42). 

I Uppland fanns det också Högnäs. Ett bouppteckningsregister från Almunge församling ger vid handen, att torpare Per Persson från Högnäs, Almunge, noterats 1861. Högnäs ligger nära Norrsjön, i stort sett mitt emellan Uppsala och Norrtälje.

Men tillbaka till Finland, närmast Östra Nyland. Strömfors, som numera hör till Lovisa, har också härbärgerat Högnäsar. Kyrkliga dokument avslöjar en Matts Mattsson på Högnäs torp i Östra Tessjö, född 3.2.1794. Och 1882 års uppbåd af värnepligtige från Nylands län tillägger, att torparsönerna Karl Emil Högnäs (22 år) och Israel Högnäs (23 år) från Wester Tessjö kallats.

Men som sagt, för att återgå till inledningen: Granberg är vi inte, Kiimaniemi vill vi inte bli, låt oss vara Högnäs.

lördag 4 oktober 2014

Space bar

When you slow down or shift up - or whatever, when you take a break, to wonder: what next? Then just drop into the space bar at NASA Television ISS Views. You might land at the dark side of the globe, or get a glimps of Australia - when the International Space Station glides over like a hamster in an exercise wheel.



If you jump to USTREAM you can check the position of ISS is at a certain moment. Space bar, it's a click away. Space bar, and you will be okay.

 

tisdag 16 september 2014

Trollit ja troll-lit

Kirjoitin kuukausi sitten nettiviruksista. Bloggaava Ripsa, vaasalainen kirjailija ja kriitikko Marjatta Ripsaluoma, oli kaksi vuotta takaperin väittänyt että runoilija Kurt Högnäs olisi kuollut. Blogituksen otsikko oli melko osuvasti Hänen ihmisarvonsa? ja tunnisteet "Lakeuden kutsu, runous, sanojen merkitys".

Kuten arvaatte, lakeus ei ole kutsunut mainittua runoilijaa Högnäsiä. Ripsan väite on fiktiota, runoutta. Tässä tapauksessa hänen sanoillaan ei ole merkitystä.
Ei pitäisi riistää ihmisiltä niiden ainutlaatuista ihmisarvoa kiireessä, tarkistamatta faktoja. Kriitikon kriittisyys on välttämätön työkalu. Viime aikoina on puhuttu trolleista Venäjän ja Ukrainan sotatilan yhteydessä. Ripsa ei sinänsä ole trollimaakari, ei ole tietoisesti sepittänyt valheen, luonut troll-lit -kirjallisuutta. Vahinko siinä on käynyt, hän on syyllistynyt huolimattomuuteen.

Mutta toisaalta: olen kolme kertaa jättänyt kommentin oikaisun kera hänen blogiinsa. Sinä aikana hän on todistetusti kirjautunut sisään julkaisemaan uusia blogituksia ja hyväksymään muita kommentteja. Minun huomautuksia hän on kuitenkin jättänyt sikseen. Vaikka Ripsa ei alun perin liikkunut trollilaumassa, on hän erehdyksensä jälkeen toiminut trollien lailla ja väistänyt vastuuta silloisesta tokaisustaan.

Internet on vapaa, mutta se on myös villi. Tietoihin ei pidä luottaa noin vain. Ei sen takia että se on "se Internet". Vaan siitä syystä, että Internet on 1.0-ihmisten hiekkalaatikko. Me emme muutu yhtä nopeasti kuin tekniikka. Me emme välttämättä muutu.

Höstdikt

 
Dubbelhaiku
 
som när höstdaggen
håller nätutställning i
gräs. en viss insekt

ser ett strå som grön
språngbräda ut i tomma
intet. jag var där
 



söndag 14 september 2014

Something is rotten in the state of Finland


Stubbe, or not Stubbe: that is the question:
Whether 'tis nobler in the mind to suffer
The tweets and postings of outrageous fortune,
Or to take arms against a sea of troubles,
And by opposing end them?  To bike: to run;
Go more; and by each step to say we win
The heart muscle-ache; the thousand triathlon shocks

fredag 12 september 2014

Stubbik society

There is or here is the ubik or ubiquitous society. Some can describe it better than others:

"The Ubiquitous Network Society is an umbrella term for the next generation of information and communication technology, in which formerly separate developments will meet and join forces. The effects will be wide-reaching. Information technology will intrude into every location and situation; all kinds of content will be created, distributed, and consumed digitally, and all kinds of objects, goods, and even places will be integrated into the network with the help of ubiquitous electronic sensors."
(TOWARDS UBIQUITOUS NETWORK SOCIETY. Helsinki Institute for Information Technology)

There is or here in Finland is also the Stubbik society. The shaper of this phenomenon to come, to be and to stay is Alexander Stubb, an athletic politician who seems to be all over the place at anytime. He really intrudes to every location and situation; he creates all kinds of content, distributes and consumes them digitally.

In Finland we also have this thing called "kolmikanta", that is a threesome in political decision making, consisting of representants for the government, the employers and the employees. According to rumours, there is a will to give the "kolmikanta" a new nickname - triathlon.

***

(By the way, Ubik is a novel by Philip K Dick.)

Lukupiirissä Helsingin Sanomat

Olen pistänyt pystyyn yhden henkilön tai autiosaaren lukupiirin. Luettava tekele sopisi aika hyvin kaiken maailman Mr ja Mrs Robinsoneille, koska se on samalla melko vedenpitävä kalenteri. Paljastin jo otsikossa mistä tiiliskivestä on kysymys. Lukupiiri kokoontuu saarella jonka koordinaatit ovat: hesarialukemassa.blogspot.fi. Ensimmäinen kokoontuminen tapahtui 3.9.2014.

fredag 5 september 2014

AS as Twittgenstein

Är Alexander Stubb 2000-talets Ludwig i två-punkt-noll-garnityr.
Herr Twittgenstein med traktat om högst 140 tecken.
'Varom man inte kan tala måste man twittra.'

onsdag 27 augusti 2014

Persnetto, persbrutto ja loppusoinnit

"Persut eivät myy persettään". Voiko nyt tulkita Timon tuleminen kaapista niin, että PerusSuomalaiset eivät aio syyllistyä persnettoiluun - haluavat pitää persettään.
      
Omassa käytössään.

On siis luvassa lisää piruilua, pieruilua ja paskan marjastamista.

Happamat, sanoi kettu. Kenties myyntikojulla ei muodostunut jonoa. Päästökauppa peruuntui. Ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin vääntää uuden lyyrisen soinismin loppusoinnit.

Vai käynnistyikö huutokauppa väärältä puolelta?

lördag 23 augusti 2014

Valiojoukko

Valiojoukko on joukko erilaisia merkityksiä. Tänä aamuna verkkokalvojen läpi ja poikki ajaa kolonna valkoisia kuorma-autoja, yli Ukrainan rajan. Itar-Tassin eilisen iltasadun mukaan avustussaattue on saavuttanut Luhanskin ja purkaminen on päässyt vauhtiin. Länsirintamalla tapahtuu myös. Raja avattiin laktoosittomille ja nyt Valion avustusjoukko vyöryy kohti hädässä olevia: "Toimituskatkos Venäjälle kompensoidaan muutamassa viikossa".

Kesähelteiden aikana palstoilla viipyi toisenlaisia valioasioita. Meijerijohtaja Pekka Laaksonen väsähti maitoriitaan - "Kilpailu- ja kuluttajavirasto syytti Valiota määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä" -  ja hyppäsi kolonnasta pois. Laaksosen eläkkeellelähdöstä (rintamakarkuruudesta) syntyi fifty-sixty -taistelu. Syyllistyin itse pyrkimyksiin  osallistua taisteluun. Lähetin muutaman kappaleen Helsingin Sanomien Mielipidesivuille (ei räjähtänyt lukijoiden silmille).

***

Kuka ottaa vastuuta, mistä maksusta ja mihin määrään?

Ei sota yhtä miestä kaipaa, eikä yksi valiojohtaja ole esimerkkien summa. Toisaalta voidaan ajatella että yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Pekka Laaksosen lähtö pidemmille pekkaspäiville, siis eläkkeelle 58-vuotiaana, on herättänyt myrskyä maitolasissa ja närää kurkussa ympäri ämpäri ja yli luokkarajojen.
      Tietenkin olemme kaikki väsyneitä ennemmin tai myöhemmin, esimerkiksi Laaksosen johtajahuoneesta uloslähdön tuloksena. Toiset pitävät sapattia, vaihtavat tehtävää, työpaikkaa tai alaa samassa tilanteessa - joko vapaaehtoisesti tai pakosta.
      Populistit väittävät tiheään tahtiin, ettei saada tarpeeksi pätevää porukkaa hoitamaan vaativia ja vastuullisia posteja, mikäli "raksan liksa" ei syleile maailmoja tai taivaita. Tosiasia on, että sillä kolikolla on toinen puoli ja laidunreitillä myös loppu-slut. Kun on lypsetty tarpeeksi tekee mieli maistaa ja nauttia. Suuret tulot voivat houkutella suuria kaloja, joo, mutta yhtä lailla patistaa ennenaikaiselle eläkkeelle. Mitä enemmän fyffeä, sitä enemmän aikaa kuluttamiseen ja nauttimiseen.
      Mutta hei, te kaikki siellä jossain: eikö mahtavien palkkojen pitänyt olla korvauksena kärsimyksestä ja vastuunkannosta, auttaa yli väsymysten ja vastoinkäymisten? Nyt haisee hapantuneelle, jotain mätää valiomaassa.

torsdag 21 augusti 2014

Höst


Saknar någonting
jag inte har, saknaden
efter en saknad.

måndag 18 augusti 2014

Nettivirukset

Netti - internet - www - on täynnä viruksia. Joskus ne saastuttavat koneita ja ihmismieliä, välillä ne nirhaavat henkilöitä. Törmäsin Ripsan blogitukseen - otsikolla "Hänen ihmisarvonsa?" - jossa väitettiin että a) "Kurt Högnäs oli hieno runoilija" ja b) "nyt jo kuollut". Tieto julkaistiin 29.10.2012. Ihmettelen kuinka joku viitsii olla tarkistamatta juuri tällaista "lopullista" seikkaa, varsinkin kun se nykyään on lähinnä lastenleikkiä. Tätä bloggaavaa Ripsaa - vaasalainen kirjailija ja kolumnisti Marjatta Ripsaluoma - kuvaillaan muuten "herkkävaistoiseksi kriitikoksi".

Kuten arvaatte, mikäli ette jo tiedä, niin Kurt Högnäs elää ja voi hyvin. Yhtä hyvin nyt kuin pari päivää Ripsan "virtuaalihautajaisten" jälkeen: Kurt Högnäs Två stilarter.

lördag 9 augusti 2014

TO-O-O O-VE

Vaknade också i morse. Märkte att Google inte bjöd på någon Tove Doodle eller Moomin Doodle. Då var lokalmiljöns skogsduvor mer på alerten. Som vanligt började de sin serenad i god tid. Jag har ofta funderat och grunnat på vad de egentligen försöker - har att - säga. Men just i dag kom jag på det: de hoade ju helt klart och tydligt "TO-O-O O-VE". Grattis!

måndag 28 juli 2014

The Flying Endorfinns

Mitä kaikkea meidän täytyy kestää? Elämä on paljon enemmän kuin kolmen lajin kattaus. Juuri nyt tapahtuu ympäri palloa, kuten harva se päivä. Ukraina ja Gaza ovat otsikoissa. Myös Suomen pääministeri on ollut kalkkiviivoilla. Vähän aikaa sitten hän kävi kestävyysurheilijan ominaisuudessa Joroisissa joraamassa. Vedessä. Pyörän selässä. Jalat tukevasti lenkkitossuissa. Endorfiinit paukkuivat ja kaikuivat mediassa, sen jälkeen. Kuten Piia Elonen toteaa Helsingin Sanomissa: "Ja jos rehellisiä ollaan, Stubbin Twitter-tili näyttää pahalta." (HS Pääkirjoitus 23.7.)

Mutta Ukraina ja Gaza eivät ole näkyneet kovin paljon Hesarin mielipidesivuilla. Valkoposkihanhien ulosteet, suomalaisten tervehtimistavat ja uhanalainen Cygnaeuksen galleria kuuluvat niihin aiheisiin jotka ovat olleet vahvasti esillä niissä mielipidekirjoituksissa jotka ovat päätyneet maamme suurimman lehden sivuille viime aikoina. Täytyy myöntää, pahalta näyttää.

Veikkaan, että silti on kirjoitettu Ukrainasta ja Gazasta. Itse olen lähettänyt Mielipidetoimitukselle. Alla kaksi versiota samasta jutusta.

(Tosin, tuskin saa kirjoittaa tällä tyylillä Hesarin mielipidesivuilla. Siinä se juju varmaan on, ei sisällössä vaan pakkauksessa.)

***

Pienestä kiinni

Aina ei tarvita eduskunta- tai sanomatalon kokoisia otsikoita. Joskus lyhyt ja pelkistetty lause iskee palleaan ja tajuntaan, eikä muuta tarvita.
      "Isona haluaisin olla elossa". Toivoo 17-vuotias nuorukainen Gazassa (HS Ulkomaat 13.7.)
      On myös pienestä kiinni, kun kulutamme, nostamme osinkoja, kuukausirahoja, johtajapalkkoja ja optioita. "Pienet työtoverimme Pakistanissa" (HS Työelämä 13.7.) eivät sitä itse tiedosta, kun he paljain jaloin kahlaavat kaatopaikoilla osina mm. Stora Enson toimitusketjuja. Eikä kukaan ole tainnut kertoa heille, lapsille, että kahtiajakautumisen aika on ohi ja olemme kaikki yhtä suurta työläisperhettä.
      Tosin, aina ei ole pelkästään pienestä kiinni. Mutta siihen Vatikaani paaveineen ei ihan usko. Siksi he ehdottavat maailmanrauhaa Brasilian jalkapallon MM-finaalin ajaksi. Toivon mukaan he rukoilevat lisäksi sen puolesta, että Argentiinan puolustus kestäisi ja maailmanrauha venyisi rangaistuspotkuihin asti.
      Jos luette tämän, tiedätte miten kävi.

(postitettu 13.7.)

Vuoden otsikko meni jo

Antti Berg kirjoitti tv-väkivallasta ja mainitsi Michael Haneken eräänlaisen liikkuvien kuvien vastavoimana. Tämä iltävaltalainen ohjaaja ei peittele väkivallan uhkaa, mutta itse teokset tapahtuvat esirippujen takana, kun kamerat ovat sammuneet. "Se vääntää vatsanpohjassa asti ja saa miettimään, miten rajua väkivalta oikeastaan on." (HS Tänään 20.7.)
      Tästä tuli mieleen vuoden otsikko: "Isona haluaisin olla elossa (HS Ulkomaat 13.7.) Aina ei tarvita eduskunta- tai sanomatalon kokoisia otsikoita. Joskus lyhyt ja pelkistetty lause iskee palleaan ja tajuntaan, eikä muuta tarvita.
      Siis eikä juuri muuta tarvita avaamaan silmiä ja tunneskaaloja. Sen lisäksi tarvitaan kuitenkin ja tietenkin taustatietoja, analysoivia artikkeleita ja kyseenalaistavia kolumneja.
      Puhumme usein suurista kokonaisuuksista, EU:sta, jopa globaalitaloudesta. Kenties voimme röyhistellä että Suomessa tuloerot ovat kansainvälisesti maltillisia - ja edelleen leikkiä että vastakkainasettelun ja kahtiajakautumisen aika on ohi.
      "Pienet työtoverimme Pakistanissa" (HS Työelämä13.7.) ovat tuskin samaa mieltä, kahlatessaan kaatopaikoilla paljain jaloin, osana maailmanlaajuisen edelläkävijän tuotantoprosessia. Tämän lapsityövoiman päähän ei mahdu kuvitelma, että olemme kaikki yhtä ja samaa työväkeä. Ei mahdu, vaikka toimitusketjun pääkonttori sijaitsisi Suomessa ja yhteenkuuluvaisuus olisi meidän presidentin päiväkäsky.

(postitettu 21.7.)

fredag 18 juli 2014

I was a teenage InterRail tripper

In 1975 I visited England for the first time in real life. I had of course been there years and years before in the company of Enid Blytons many young heroes. This time I went all by myself, to work on a farm in Hungerford for a month. It was also my introduction to the world of InterRail tickets.

During the period 1975-1983 I bought at least one InterRail ticket almost every summer. As I had made friends in England, outside or very close to London, I usually got stucked in England, Wales, Scotland and once on the Channel Islands. Unfortunately I experienced very little of the rest of Europe. Some countries or places I railed through and to, though - France, Netherlands, Italy and Greece, where I took a boat to the island of Ios.

I have always loved islands, big ones and small ones. On Ios there where a lot of hippy hoppy shakes going on. A guy from Australia wanted to settle down in a cave where Homeros was buried, he told me. But before that he gave me some music to enjoy, like Birthday Party. Cave was the word, indeed. A song I remember very vividly was this one, Talking Heads Cities. The joyful moments, when I stepped out in the sunshine on the terrace and David Byrne guided me between Scylla and Charybdis. "Think of London, small city / Dark, dark in the daytime / People sleep, sleep in the daytime / If they want to, if they want to /... / I forget to mention, forget to mention Memphis / Home of Elvis and the ancient Greeks /... / But it all works out, sometimes I'm a little freaked out / I'll find a city, find myself a city to live in".

Eventually I found myself living and working in London later on, that summer. I also saw The Birthday Party at The Venue on the 5:th of August; it was a farewell gig to Phill Calvert, the drummer. Blood, sweat and fire. Check out this Greece review from the same era and get a glimpse.

But back in 1976 all this was still shape of things to come. I had joined an InterRail trip together with two friends from my school and hometown. We arrived at Dover, went up and down the cliffs and took the last train somewhere. Had to change from train to train - I bet there were places like Ashford and Appledore (sounds like Harry Potter stuff) - and ended up in Hastings in the middle of the night, instead of good old London town. I never wrote much about my life as a teenage and youth InterRail tripper and hopper. But one night train poem though, it was published in 1978 and here it is, for the first time in English: Night cruising.

Go ride trains, young folks. They can - and they will - take you to parts and dimensions even Google cannot reach.

Dover Hastings All Night Long

NIGHT CRUISING

in Dover at a pub
across the Railway Station
1x2 pints of beer/man
kill an hour

in an empty English train
making its way through the darkness
two friends sleeping
a third one wrestling with beerheavy eyes

lights rushing ahead in the night
hair struggling for freedom
wind draught beating two numb cheeks
secretly absorbing a jolly state of drunkenness

at some station
a bad automatic chocolate machine
with the knife a minor operation
and at once: "are they that easy to rob?"

two watch warps after midnight
end station sparkling up
sleepygrumpy porter
shuts the doors

on the sidewalk outside
sleeping bags rolled out
three friends and two other discarded guests
stars keeping them company

gulls and sea
morning concert under a radiating sky
and the path up to the hills is sweer...
it's Hastings nineteenseventysix


***

This InterRail poem was originally published in 1978 (in a poem book titled Ansiktet mot muren). Translated from Swedish by the writer. Three friends was one of my favourite Gentle Giant albums. And Hastings nineteenseventysix echoes something I learned at school. From 1975 to 1983 I spent some money on boats and trains: I was a teenage InterRail tripper.

måndag 7 juli 2014

Mirror, mirror on the wall, tell me who will last stand tall

"Researchers are working on technology that will look at the way a person's face has aged so far to estimate how it may age in the future." - Reports the Washington Post about an idea brought to life at the University of Illinois at Chicago. This would mean that we could read each others faces like open books, like hospital and illness journals. A new turn of the screw daily known as facebook. Perhaps the Facebook from Zuckerberg could add a new health app to its rooster and boost in some more coins from telling when our friends will be dead and gone.

And insurance companies would for sure like to have this  Big Brother kind of spy device in use. "Magic mirror in my hand, who is the sickest in the land?"

torsdag 26 juni 2014

Football - change the way things turns

The World Equals Balloon is a Penniless People Of Bulgaria piece from 1994, the year when FIFA World Cup took place in the United States and Brazil won its fourth gold medal after a penalty shootout against Italy in the final. The world also equals football and now some twenty years later Italy was beaten and bitten by Uruguay and Luis Suarez. So there's a minor word war arousing. Football is fun, football is gay, football is one, football is play. But also deep feelings, hard feelings, bollocks and politics.

Football can be big drama, War and Peace. And yes, once again, philosophy and politics. Paul Breitner who scored in the FIFA World Cup final 1974 (Germany versus the Netherlands) was known for his radical thoughts and having Mao's little red book as a mascot and doping device. Johan Cruijff, Willem van Hanegem and Jan van Beveren from the 1974 Dutch line up didn't go almost all the way in FIFA World Cup 1978 in Argentina, because of the political situation. They chose to refuse. Perhaps neither Argentina nor the Junta cried for the trio. And the Dutch flew home with a silver medal for the second time in a row, this time loosing the trophy to Argentina (1-3).

FIFA World Cup in Brazil has so far been a lot of goals, some surprises, a few bad referees and as mentioned, a big bite in the shoulder. But also political tensions. Far from every one in Brazil sees this tournament as just samba carnival, new year and first of may balloons. There are economical difficulties, big ones. There is a penniless people of Brazil.

Ordem e progresso, order and progress. In 2001 Penniless tuned the Brazil flag with some other words, on the Imbecile single cover. The Penniless album from last year, Rows of Houses, is not about favelas, but yes, the piece Imbecile included on the album Anola has perhaps something to say about Brazil and the FIFA World Cup too. Just do it, use your imagination, put your ball in motion.

i'll wait for you
with fireworks
i'll wait
i'll take everything
that you earned
i'll take

i'm an imbecile
i'm an imbecile for you
i'm in brazil for you

i own alone
the universe
i own
i'll change the way
you look at the world
i'll change the way it turns

i'll change

i hate the world
as much as i can
i'll use grenades and bombs and guns
and guns adjõ! adios!
i've got the whole world in my arms

*****

And here's the Imbecile video, directed by Hannu-Pekka Vitikainen. - But that's another story.


lördag 14 juni 2014

Totaal Voetball - Oranje Revolutie

I still remember the FIFA World Cup in Mexico, for the first time broadcasted around the globe in colour. But we had no colour tv at that moment, so my memory is in black and white. Brazil won and names like Pelé, Carlos Alberto, Jairzinho and Rivelino are still running around on the green grass somewhere in my brains.

Four years later I saw the colours and they where orange, orange and once again orange. It was the summer of 1974 and the FIFA World Cup took place in West Germany. Brazil was beaten in the bronze game by Poland. Grzegorz Lato scored 7 goals in the tournament and went back home with the Golden Shoe. His country mate Władysław Żmuda won the Best Young Player Award.  

But the number 14 in the Flying Dutch crew left the building with the Golden Ball, as player of the tournament. When Johan Cruyff - Hendrik Johannes (Johan) Cruijff - entered the Niedersachsenstadion in Hannover on the 15:th of June forty years ago I finally realised what football can be, what kind of game it is as it's best. That evening Johnny Rep scored twice against Uruguay and Jan Jongbloed kept his goal clean and shiny.

Yes, the Netherlands were a complete team, an artistic, a creative and flexible clockwork orange - not just an impressive star with ten apostles or hang arounds. Cryuff, Rep, Jongbloed, Johan Neeskens, Rob Rensenbrink, Arie Haan, Ruud Krol, Wim Jansen, Wim Suurbier, Willem van Hanegem, Jan van Beveren - those where the names I would like to remember. And last but far from least Rinus Michels - Marinus (Rinus) Jacobus Hendricus Michels - as coach. Spider of the web. The man who invented the major tactic: total football. In 1999 FIFA rewarded him as "coach of the century".

I know what I did that summer. I truly lost my football heart to "Oranje". The above mentioned Poland also played beautifully in the 1974 World Cup. Yugoslavia rings a bell or two, as well as Sweden with Ralf Edström. Yugoslavia crushed Zaire with 9-0 and Sweden succeeded with a draw 0-0 against the Dutch. In the second round West Germany won over Yugoslavia with 2-0 and Poland won with 2-1. Sweden-Yugoslavia resulted in 2-1 and in the matches against West Germany and Poland the swedes were defeated with 2-4 and 0-1. The italian goal keeper Dino Zoff is a name I have not forgotten either.

On the 6:th of July the ruling world champion Brazil could not score a single goal. Lato, the man with the Golden Shoe, could score and so Poland became a World Cup medal winner. Next day did not end totally as well as I had hoped and wished. Though the final started as a dream come through: Neeskens put a penalty kick behind the back of West Germanys goal keeper Sepp Maier after only two minutes. But Paul Breitner aswered with a penalty goal some twenty minutes later. Gerhard "Gerd" Müller, the nation's Bomber, finally turned the direction with a goal two minutes before half time. West Germany had won it's second World Cup with 2-1.

But forty years is a pretty long time. If you return to a book or film you liked and loved in the seventies, you might be slightly or jolly disappointed. It can be the same with football teams and games. Check out for yourself, Youtube is an expanding time machine. Here are glimpses from Netherlands - Brazil on the 3:rd of July, with Neeskens and Cryuff scoring one goal each.

Anyway, Oranje, thank you! The victory with 5-1 against Spain yesterday was a new memory to enjoy!



Katoava Katainen Jyrkänteellä Jyrkimmällä

Jyrki Katainen kiittää ja kumartaa. Jari Sarasvuo sanoo suoraan - Katainen epäonnistui pääministerinä (Helsingin Sanomat 14.6.) - mutta toivoo siitä huolimatta, "että historia ei tuomitsisi Kataista liikaa, sillä ulkoiset, Suomen pääministeristä riippumattomat syyt ovat pitkälti ongelmien taustalla".

Toisaalta voidaan todeta, että valtiovarainminististeri Kataisella - kuten myös pääministeri Matti Vanhasella - oli suuria vaikeuksia laskea 1 + 1 nippa nappa kuusi vuotta sitten. Kesäkuun alussa lähetin HS:n Mielipidesivuille pienen muistutuksen tästä. Sitä ei julkaistu, joten tässä:

On erehdyksiä ja erehdyksiä

Nyt kannattaa pitää jalat tukevasti maassa. Ei ole mitään syytä luopua suhteellisuusteoriasta. Kataisen inhimillinen erehdys ilmatilanloukkaus-jupakassa on vain inhimillinen erehdys.

Mutta se että Matti Vanhanen ja Jyrki Katainen syksyllä vuonna 2008 totesivat yhteen ääneen, että globaali lama ei iske meihin kovin voimakkasti koska Suomen talous on tukevalla pohjalla, on huomattavasti vakavampi rajanylitys. Siinä pääministeri ja valtiovarainministeri olivat täysin siivellä muissa maailmoissa, vaikka hornankattilassa poreili ja poksahteli. Osoitti että oli jätetty paljon muuta lukematta, kuin jokunen tekstiviesti.

fredag 13 juni 2014

Tarkkailuyhteiskunnan muotivaatteet

Vaatteet on meidän aatteet - ja kun elää tarkkailuyhteiskunnassa, missä isoveljet sikiävät kuin bitit netissä, niin on etiketin mukaista pukeutua asiallisesti. Lähikauppani Prisma tarjoaa tähän hätään muodikkaat sesonkivaatteet - mulkoilupuserot.

fredag 18 april 2014

Att minnas

(version 1)

man kommer inte ihåg
saker glider ur minnet
det är rasande
sedan glömmer man
man är sig själv igen

***

(version 2, Gösta Ågren style)

man kommer inte ihåg
saker glider ur minnet
det är rasande
sedan glömmer man
kommer ihåg
att vara sig själv igen

tisdag 8 april 2014

Toivotan hyvää matkaa, herra Wahlroos!

Viime viikon virkistäviä uutisia oli tieto siitä, että Björn Wahlroos harkitsee muuttoa Ruotsiin. Henkilökohtaisesti en pidä tätä karhunpalveluksena, päinvastoin – se vähentäisi reilun siivun omasta tyytyväisyysvajeestani. Ja näin se on, vapaassa markkinataloudessa toisen tappio on toisen voitto. Sitä paitsi, kyllä Suomi pärjää. Meillä on isokarhu heti selän takana, joten nallekarhu siellä kauempana ei tunnu miltään.

Syy siihen että Wahlroos olisi vaeltamassa länteen, on Dagens Industri –lehden mukaan tämä: ”Ruotsin verotus on tietyiltä osin keveämpää kuin Suomen” (HS Talous 22.3.). Samalla kaupalla Nallesta tulisi siis elintasopakolainen. Meidän muiden kannattaa toki pitää mielessä, että Suomen kansalaisena Wahlroos on ehtinyt nostaa aikamoisen summan maataloustukea. Tosin se määrä riihikuivaa kalpenee toisen tosiseikan edessä – Mandatum-kauppojen avulla ja kautta Wahlroos rikastui sikamaisesti veronmaksajien rahoilla.

On se aika hölmö, ristiriitainen ellei peräti kaksinaamainen tilanne. Ensin maksamme omalla työllämme avokätisesti Wahlroosille, ja sitten vaadimme toisella kädellä, verottajan hanskalla, näitä jo annettuja (hänen näkökulmastaan saavutettuja) etuja takaisin. Ei ihme, että Wahlroos haluaa pistää pisteen tälle pelleilylle.

 Seuraavana päivänä Helsingin Sanomien taloussivut uutisoivat, että ”Perijöiden yhteiskunta tekee paluun” (HS 23.3.). Jutussa otetaan lähtökohdaksi Thomas Pikettyn kirja Capital in the 21st Century, jossa tämä ranskalainen kansantaloustieteilijä ja verotutkija toteaa että kohta emme pysty rikastumaan työtä tekemällä. Eläkeyhtiö Ilmarisen talousjohtaja Jaakko Kiander on samaa mieltä, ja toteaa että tämä muutos koskee myös Suomea. Kartanonherra Björn Wahlroos teki työtä rahansa eteen ns. kreivin aikaan. Hyvää matkaa, siis!

***

Tämän lähetin Helsingin Sanomien mielipidepalstalle. Ei päässyt alkukarsinnoista pidemmälle.

fredag 7 februari 2014

Wow Googlebow

Det här skulle Verner von Heidenstam, han som diktat "Det är skönare lyss till en sträng, som brast, än att aldrig spänna en båge", knappast ha diggat. Men nu gick Google och spände bågen, regnbågen. Visserligen är bågskytte en sommargren och skyttet i vinter-OS slinter på skidor. Men Sotji, här är det inte bara båg, här är det också i regnbågens sex kulörer. Dags att bekänna färg.

HS ja koko hela maailma keskustelee uskonnosta

Maailmani ei silti ole poissa radaltaan, ei vaikka ei. Siis Helsingin Sanomat sanoi ei mielipidekirjoitukselle aiheesta. Mutta kirjoitettu on, joten tässä se on,  kuten tarjosin Hesarille 15.1.

Uskonnot vain osaa historiallista viitekehystä

Kahtiajakautumisen aika ei ole ohi, ei myöskään uskonnon ja uskonnonopetuksen suhteen. Vuonna 2003 luovuttiin laissa käsitteestä ”tunnustuksellinen uskonnonopetus”. Jos opettaja kuitenkin antaa ymmärtää, että jumala ja Jeesus ovat olemassa, ja suhtautuu raamattuun kuten tietosanakirjaan – eikä kuten esimerkiksi Kalevalaan – niin silloin tunneilla esitetyt tarinat muuttuvat käytännössä tunnustuksellisiksi. Viime aikoina on huudettu historian ja uskonnon puolesta ja niitä vastaan, ja myöskin työnnetty nämä aineet kehään harrastamaan kukkotappelua keskenään.

Jokainen vanhempi voi itse huolehtia jälkipolven uskonnollisesta uskonnonopetuksesta ja siihen liittyvistä eettisistä näkökulmista. Aivan kuten jokaisen vanhemman kuuluu muutenkin kasvattaa lastaan. Oman uskonnon testamenttaamiseen ei tarvita koulun/valtion vetoapua ja sponsorointia. 

Koululle kuuluu yleissivistyksen missio. On aika vanhanaikaista pitää uskonnonopetus erillään historian opetuksesta, ja varsinkin lahjoittaa uskonnolle suhteettoman paljon vuositunteja verrattuna historian opetukseen. Uskonnot historiallisina ja yhteiskunnallisina ilmiöinä voisi integroida – siinä missä muutkin ilmiöt jotka ovat vaikuttaneet ihmis- ja yhteisöelämään sekä paikallisesti että laajemmin – historian oppikirjoihin.

Uskonnonopetusta puolustetaan usein eettisillä heitoilla. Mutta Raamattu on mielestäni lähes yhtä kelvoton moraalimanuaali kuin Hitlerin ja Stalinin opit. Eikä uusi testamentti ole tässä suhteessa vanhaa testamenttia parempi puolikas. Punainen lanka on ihmisen uhraaminen jumalalle ja kannibalismin tarjoama voimauttava vaikutus (jotkut suhtautuvat ko. kannibalismiin konkreettisemmin, jotkut vertauskuvallisemmin). Jeesus ristillä on julma johtotähti. 

Elämänkatsomuksellisia yksilö- ja kansalaistaitoja ja –tietoja on sen sijaan mahdollista tarjota monien muiden aineiden ohessa ja yhteydessä, miksei myös omana oppiaineena.

söndag 29 december 2013

Vaatimaton ihmettely

Vaatimaton ihmettely Olavi Mäenpään määritelmän johdosta - kenties liian vaatimaton. Kirjoittelin itsenäisyyspäivän vaiheilla kolmisen viikkoa sitten. Ei kelvannut Helsingin Sanomien Mielipidesivuille. Muistin asian kun aamulla Hesarin luin. Saska Saarikosken "Millainen olisi maa, jossa vallanpitäjän ei tarvitse pelätä aamun lehtiotsikoita?"

Muistin varsinkin ahmiessani Philip Teirin "Kukkahattutädit kunniaan". Siinä vuodenvaihteen kirjailijapuheenvuorossaan Teir käsittelee rasismia, maahanmuuttoa, pakolaisuutta, naapurimaiden Ruotsin ja Suomen erikasvoista vieraanvaraisuutta sekä kukkahattutätien ihmisrohkeutta. Teir mainitsee myös Ruotsin maahanmuuttajakirjallisuutta ja kysyy:

"Missä tällainen kirjallisuus on Suomessa? Kuinka kauan sen syntymä kestää? Pitääkö taiteilijoidemme taas matkustaa ulkomailla keräämään vaikutteita taiteeseensa, jota sitten kutsutaan 'kansalliseksi'?"

Juuri siinä kohdassa muistin ihmetelleeni vaatimattomasti.

***

Vaatimaton ihmettely

Turun lahja maallemme Olavi Mäenpää piipahti Kouvolassa pesemässä laumansa kasvoja. Entinen Vapauspuolue on nyt Sinivalkoinen Rintama. Itse sanoma pysyy kuitenkin tuttuna ja turvallisena: kansallismielisenä ja ehdottoman maahanmuuttokriittisenä. Vaatimaton ihmettelyni liittyy juuri tähän. Missä kulkee raja, mihin asti Mäenpään Rintama aikoo marssia johdonmukaisuuden nimessä. Meillä on paljon sellaisia maahanmuuttajia jotka ovat saapuneet näille syrjäseuduille urheilemaan ammatikseen, työskentelemään kulttuurin parissa tai esimerkiksi opettamaan ja tutkimaan erinäisissä laitoksissa. En ole kuitenkaan vielä kuullut Mäenpään ja kumppaneiden – samanhenkisten porukoiden – haluavan pistää portit kiinni näiden nenien edestä. Lähetystöjen ulkomaalainen henkilökunta on asia erikseen, vaikka eivät hekään ole tulleet tänne tekemään työtä Sinivalkoisesti kansallismielisinä.

Luulisi Olavi Mäenpään olevan niin tosissaan aatteensa oikeutuksesta, että hän tuntisi solidaarisuutta muiden maiden samoilla aaltopituuksilla operoivien kanssa ja ojentaisi heille auttavaa kättä. Siis patistaisi kaikkia ulkomailla oleskelevia ja asuvia suomalaisia palaamaan kotimaahansa – lakkaamaan olemasta maahanmuuttajia muiden riesaksi. (Ellei peräti kyyditsisi heidät kansallismielisesti takaisin synnyinseuduilleen.)

Tätä ihmeteltäessä on itsenäisyyspäivä ja joulu jonottaa oven takana. Mikäli raamatun tarinat olisivat totta ja Jeesus sattuisi tekemään paluuta juuri tähän lintukotoon, niin hän olisi maahanmuuttajana tikku Mäenpään silmässä. Ja kun pitää mielessä että legendojen mukaan Jeesus muuttuu lihaksi ja vereksi kirkkojemme ehtoollismenoissa, niin onhan tässä kysymys aika pitkäkestoisesta ja laajamittaisesta, vertauskuvallisesta maahanmuutosta. Se että valtionuskontomme ilosanomaa, lohdutusta, kehotusta ja syytöstä on tarjoamassa parrakas, pitkätukkainen mies Lähi-idän tienoolta ei näytä kovin kansallismieliseltä touhulta. Voin olla väärässä, mutta veikkaan ettei Mäenpää silti ole väsäämässä sellaista joulurauhan julistusta, joka perustuisi kotijumaliin, Sinivalkoisiin pyhiin henkiin.

Kun Olavi Mäenpää – tai kuka tahansa – väittää olevansa kansallismielinen ja ehdottoman maahanmuuttokriittinen, niin kyllä oletusarvo on, että hän olisi johdonmukaisesti sellainen. Maasta, ihonväristä, uskonnosta, urheilusta, kielestä, kulttuurista ja ammatista välittämättä. Muuten alkaa vaikuttaa siltä, ettei ko. henkilö olekaan ehdottoman maahanmuuttokriittinen, vaan pelkkä sinisilmäinen rasisti jonka sukset ovat menneet ristiin ja suupielistä valuu sananhelinää.

***

Lisäys 31.12.
Tämän päivän Helsingin Sanomissa käsitellään maahanmuuton taloudellisia plussia ja miinuksia, Jyri Hännisen ja Anni Lassilan artikkelissa "Maahanmuuton mutkikas taloustiede". Kiitos siitä, Hyvää Uutta Vuotta 2014 - toivottavasti me kaikki saamme muuttaa parempaan aikaan (ensimmäisen maailmansodan alkamisvuodesta on jo kulunut 100 v.)!

tisdag 3 december 2013

Ansiktet mot muren 35

I år, just nu i höst, är det som sagt 35 år sedan Ansiktet mot muren. Skönt. Är det. Inte för att världen har blivit så värst mycket bättre sedan dess. Annorlunda. Men trevligare, tryggare, rättvisare? Knappast. - Eller vad vet jag. I vilket fall som helst är det väl jag själv som har förändrats. Också. Jag går inte med på vad som helst längre. Dansar inte efter ångestens noter hur som helst. Tar det hela med ro. Piano. Med en klackspark. Kanske jag borde fira med en dikt. Litet som gester med orkester på Titanics terass.

*

Klåpord, gammanstrålning

Grön av avund inför den
värld orden leker
i

Som jag sitter här, inrutad
framför vaxduk,
skärrade bordsben

Materien med sina
beräknade
tomrum,

så långt ögat
kan


torsdag 28 november 2013

Kuin kaksi keppitaiteilijaa | Kuin samasta puusta


Tässä kaksi keppitaiteilijaa tai kepittäjää. Vasemmalla Mikko Kuusisto, takavuosien viulunsoittaja Timo Nummelinin taitava virkaveli. Oikealla Peter Granlund, musiikkikentän monipuolinen, korkealentoinen veivaaja. Koska "kuusi" on ruotsiksi "gran" ja "lund" on "lehto/metsikkö", voidaan vaihtaa kenttäpuoliskoja ja kutsua näitä velmuilijoita Mikael Granlundiksi ja Pekka Kuusistoksi. Muttei ole pakko, marja kuin marja, sarja kuin sarja.
Hyvää alkavaa joulukuuta!

tisdag 5 november 2013

Poliittinen luottamus, mistä se on tehty?

Taas hutera yritys päästä ääneen Helsingin Sanomien mielipidepalstalle. Lähetin jo viikkoja sitten, mutta kolahti näköjään lähinnä roskiksen pohjaan.

Poliittinen luottamus, mistä se on tehty?

Kun Matti Vanhanen ja Jyrki Katainen viitisen vuotta sitten ilmoittivat kansalle ettei globaalinen taantuma tule heilauttamaan Suomen tukevaa taloutta, vähensi tämä ulostulo radikaalisti luottamusta mainittujen ministereiden poliittiseen asiantuntemukseen. Kun Katainen ilman kilpailutusta tilasi tulevaisuuden sinisiä visioita Pekka Himaselta, karisi nykyisen pääministerin selästä viimeisetkin rippeet poliittisesta luottamuksesta, tai ainakin lähes miljoonan euron edestä. Kun Eija-Riitta Korhola A-studion lähetyksessä 10.10. iski kirveensä kiveen, vertailemalla vapisten ja harkiten Greenpeacea Al-Qaidaan, meni luottamus siihen että hän kykenee edustamaan sivistystä, inhimillisiä arvoja, järjenjuoksua tai edes Suomea Euroopan parlamentissa. Kun Simon Elo samassa Ylen ajankohtaisohjelmassa piti omaa napaansa tärkeämpänä kuin napapiiriä, eli antoi ymmärtää että maamme "ruotsin kielen kysymys/ongelma" on pohdinnan väärti, ei arktinen ulottuvuus, torpedoi hän samalla sitä lähes sovinnollista vaikutusta jonka hän siihen asti oli tuonut julki. Kun Heidi Hautala Himasgaten vanavedessä pienellä viiveellä tiedotti omista ja omavaltaisista päätöksistään, oli hänen luottamuksensa valunut ojansa päähän. Mutta kun Hautala ripeästi myönsi erehdyksensä ja erosi ministerin tehtävästään osoitti hän sitä Korholan toivomaa ryhdikkyyttä. Kun näin pääsi käymään, mistä se poliittinen luottamus oikeastaan on tehty. Kenelle se viime kädessä kuuluu, Hautalan tapaisille pyyhkeen kehään heittäjille, johtopäätösten vetäjille?

torsdag 10 oktober 2013

Iso Kivi

Näin Alexis Stenvallin => Aleksis Kiven päivänä totean vain, että lähetin tässä taannoin ehdotuksen Hesarin mielipidepalstalle. Tässä se nyt kuitenkin on, eikä siellä. Kivi vierii. "Heittäköön kiven se, joka itse on virheetön." Toteaa Ilaskivi alla mainitussa mielipidekirjoituksessa. Mutta kai me heitämme juuri siksi, että olemme virheellisiä tai virheitä täynnä.

Paalun paikka

Helsingin Sanomien mielipidesivuilla 25.9. oli pari kolme silmiinpistävää kirjoitusta. Esa Satolan "Helsinkiin uusiKalevala-aiheinen maamerkki" ja Raimo Ilaskiven "Mannerheim loi sota-aikana uskoatulevaan". Tuli mieleen että Mannerheim on kovin yksinäinen siellä ylhäällä hevosellaan Kiasman kulmilla. Uuden maamerkin siemen löytyy menneisyydestä Kalevala-aiheineen Sampoineen, tai sitten nykyisyydestä. Miksei Nokian pelastaja Elop marskin seuraksi ratsastamassa jättimäisellä My Little Phonella, jonka värit vaihtuvat aamusta iltaan. Nokia meinasi valloittaa koko hela maailman, mutta päätyi/tyytyi taktiseen torjuntavoittoon. Tässä tilanteessa tarvitsemme paalua (Elop on muuten pole takaperin tavutettuna) joka yhdistää kansan. Guggenheim kosiskelee itäisempiä kansoja, laskee varsinkin venäläisten varaan. Mikäli uuteen maamerkkiin kaivataan virtuaalimaailman säpinää, voidaan sen kylkeen installoida Liechtensteinilaisen ruletin: kansalainen voi syöttää rahaa tililtään. Summa ohjautuu joko valitulle tilille (esimerkiksi hyväntekeväisyyteen) tai ruletin arpomalle tilille. Kuudes vaihtoehto on Casimir Ehrnroothin tili.

fredag 27 september 2013

Rida, rida anka, hästen heter Höblä

Jag postade insändartexten "Ordet kommer, ordet går, lycklig den som ordet får..." till Hufvudstadsbladet för ett par tre veckor sedan, med anledning av en Idag-kolumn i samma blad. Utan desto större hopp om "publicitet" - jag har gått en eller eller två ronder om den här frågan - utan någon framgång - sedan det begav sig år 2009. Jag hör säkert till den starriga skaran punktknullare (se mer om ordet nedan) som inte förstår att ge upp då det är lönlöst och antagligen helt rätt att inte fortsätta stampa med fötterna.

Å andra sidan har det här med svenskan i vårt land varit allt grällare och häftigare på tapeten under en längre tid. Mot den bakgrunden är det säkert en uns fågelskit i ankdammen huruvida mitt ordflöde begränsas och munkavlas. Ändå tycker jag det personligen är sorgligt att Hbl:s insändarspalt stryper vissa personers svenska ordglädje och ger fria tyglar åt andra. Det är inte acceptabelt att somliga njuter av svenska på "allmän plats" (ja, Höblä har faktiskt en sådan position i Svenskfinland att man gott kan tala om allmän plats). För det är i sista hand det som saken gäller, frihet till svenska och frihet inom det svenska kan också vara beroende på anställning och titel.

Och då sedan Hbl öppet s(v)immar av glädje inför Hesaris Saska Saarikoskis förslag "päivä på svenska" kan jag inte låta bli att gymnastisera mina mungipor. Och vässa min svenska penna.

Ordet kommer, ordet går, lycklig den som ordet får...

Rurik Ahlberg, till vardags kommundirektör i Korsholm, använde i onsdagens kolumn (Hbl Idag 11.9) begreppet "Webropolitisering" som rubrik. Och i den första meningen spränger han nästan språkbanken: "Jag kollar mejlboxen."

Nu unnar jag honom den här språkglädjen, samtidigt som jag är aningen avundsjuk. Men det är klart, tiderna kan ha förändrats sedan 2009. Åtminstone har språkklimatet blivit bistrare. Det kan i bästa fall leda till, att vi som använder vår svenska kanske också får ha roligt tillsammans med den och vara mer avslappnade - som motvikt alltså. Men för fyra år sedan var det andra tongångar i detta blad. På insändarsidan blev jag rättad i tvenne fall. Begreppet "konsultism" gick inte an, vilket jag inte kunde begripa. Konsumism hade använts för första gången bara för några tiotals år sedan och konsultism var inte som ordkonstruktion svårare att begripa. Det andra ordet som inte ansågs salongsfähigt var "snack".

Klart att Hufvudstadsbladet har rätt att frisera i blomsterrabatten. Men bara genom att snabbt bläddra igenom Hbl månaden efter att min insändare då för fyra år sedan stötte jag på ord som "tjafs", "eftis", "dagis", "fyrk", "mainstreamsynpunkter" - för att inte tala om "punktbelastare" (för vilket Schildts Finlandssvensk ordbok 1.0 föreslog "punktknullare" i stället). Skillnaden mellan undertecknad och de som brukade nämnda ord var att de antingen var Hufvudstadsbladets egna redaktörer eller att de som insändarskribenter hade bättre titlar eller "kändisskap" att skylta med.

Eftersom det helt enkelt är roligt och hälsosamt att få komma till tals på en levande, mera avspänd och kreativ svenska, hoppas jag att det faktiskt är fråga om en ny inställning till språkbruket och inte titeln kommundirektör som banar väg för uttrycket "webropolitisering". För att parafrasera Ahlberg själv: en fläkt av språkfundamentalism gör ingen sommar.

***

För övrigt skrev jag om fallet med konsultism och snack i Det är svårt att vara svensk i dessa tider...

tisdag 24 september 2013

Elop pole

 
In Helsinki City we have this thing called the Mannerheim statue. But he’s so lonely up there, the old guy Mannerheim. Let’s cheer him up with a modern time hero, a business Moses. Stephen Elop, riding on a My Little Phone in forever changing colors.

By the way, Elop pole is a palindrome, and that leads us to another solution: a gigantic shame pole.

Let go of Guggenheim, we need something to connect us.

fredag 20 september 2013

Lainaamo, lastu, lohkaisu

Käännös on tapahtunut Helsingin keskustakirjaston matkalla kohti 2017 --- satavuotiaan itsenäisen Suomen asiakkaan luo. Valtio on luvannut rahoittaa omalta osaltaan. Mutta summa, 30 miljoonaa, on kuitenkin kourallinen lastuja verrattuna odotettuun (ja sattumoisin suurin piirtein yhtä vähän/paljon kuin Stephen Elop nettoaa Nokia-sessioistaan).

Kolmekymmentä miljoonaa on toisaalta hieman enemmän kuin se summa jolla Turku viitisen vuotta sitten sai uuden pääkirjastokokonaisuuden (uudisosa 2007 ja peruskorjattu vanha kirjastotalo 2008). Muutama päivä sitten kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki piti huolta "150-vuotiaan" Turun kaupunginkirjaston juhlapuheesta. Siinä oli alleviivaava alku:

"Demokratia ja kirjastolaitos kulkevat käsi kädessä. Siitä osoituksena on tämä viikko. Tänään juhlitaan Turun kaupunginkirjaston 150-vuotisjuhlia. Ja huomenna eduskunnassa pidetään säännöllisen valtiopäivätoiminnan 150-vuotisjuhlaistunto. Molemmat ovat merkkitapauksia suomalaisen demokratian, sivistyksen ja tasa-arvon kannalta."

Jos jää pohtimaan miksi valtiovalta ei ole hanakas tukemaan Helsingin "käänteentekevää" keskuskirjastoa vielä reiluummin, niin löytynee monta eritasoista syytä. Paavon puheesta voi halutessaan bongata demokraattisia argumentteja, kuten huoli lähikirjastoista ja niiden pärjäämisestä megakirjastojen varjossa. "Meidän on aina pidettävä mielessä, että kirjastot ovat kunnille lakisääteisiä palveluja ja luonteeltaan ne luokitetaan perus- ja lähipalveluiksi."

Kun Helsingin keskustakirjasto toivoo valtion avokätisempää anteliaisuutta vedoten itsenäisen Suomen juhlavuoteen, vedoten siihen olettamukseen että se toimisi Suomen kirjastolaitosten edelläkävijänä, voimme taas vilkaista Paavon olan yli. "Turulla on ollut merkittävä asema koko Suomen kirjastotoiminnan kehittymisessä."

Edelläkävijöitä on toisin sanoen monta, monen monta. Ei ole monopoliasemaa tarjolla. Sitä paitsi on kysymys yhteistyöstä ja tiedon jakamisesta, ei pelkästään asiakkaille vaan myös kirjastojen kesken. Ja kaiken kukkuraksi, pienempien paikkakuntien "keskustakirjastot", lähikirjastot ja kirjastoautot voivat myös olla edelläkävijöinä, siinä missä suuret ja mahtavat kirjastolaitokset. Pitääkin olla, koska se mikä sopii isoille ei välttämättä sovi pienemmille.

***

Sitten toiseen juttuun - tai no, liittyen "megakirjastoihin". Eilisen Ylen uutinen markkinoi kirjastoja tapahtumafoorumeina. Asiasta varmaan enemmän myöhemmin, tai toisaalla, mutta tähän hätään pieni ihmettely sanasta lainaamo. Siis kun todetaan että "Kirjastot ovat muuttumassa lainaamoista yhä enemmän tapahtumafoorumeiksi." Eihän siinä mitään, välttämättä. Mutta vaarana on, että lainaamo-käsite saa kielteisen latauksen itsessään.

Kirjaston yksi perusidea on, että saa lainata eikä joudu tai tarvitse maksaa. Mutta lainaaminen on vain väline, toiminta, välityksen muoto. Ydin on lainatavarassa, sen sisällössä, arvossa ja käyttötarkoituksessa. Eihän kirjan ostamisen juju ole ostamisen aktissa, vaan kirjan ja sen sisällön hyödyntämisessä.

Ja loppujen lopuksi, eikö vain -. Tapahtumafoorumeissa lainataan myös, mutta paikan päällä: kirjoja, käsikirjoja, päivä- ja aikakauslehtiä, tietokantoja, tietokoneita, sähköverkkoja ja muita verkkoja, henkilökunnan apua, tiloja, huonekaluja ja niin edelleen.

Itse asiassa, lainaaminen ei ole pelkästään vain väline, toiminta, välittämisen muoto. Se on viisasten kivi.

Not a steep flop

The Nokia years were not a steep flop for Stephen Elop. During this session he got away with a lot of chips on his bank account. No one rubbed his face or robbed his future. In the old days you could gain about 30 silver coins for these kind of transactions but Elop will secure his days with up to 30 millions euros for his alien show.

Or am I wrong? Was Nokia in a worse state than we ever thought. The rubber boots leaking and the tyres tired and flat. Is 30 000 000 € a cheap insurance or dowry for something completely downy.

And then a finish...

Eppujen Murheellisten laulujen maan uudessa versiossa on tämä rivi "Lumihanki, poliisi ja viimeinen erhe" päivitettävä viittauksella Nokian älypuhelinhankkeeseen...

torsdag 5 september 2013

From Elop to Flop

As stated in Bill of Rights or gates open, part two, I am looking forward to reading moments with these coming best sellers: "From Watergate to Billgate" and "From Social Media to Socialized Media". Now I have a new one for my list books-to-read-before-I-die, that is of course "From Elop to Flop".

By the way, now we got this new expression e-loop, for economical movements in the digital business sphere.

onsdag 17 juli 2013

"Ei mikään miesten laji"

Olen kasvavalla mielenkiinnolla seurannut Helsingin Sanomien toimittajan Tapio Keskitalon raportteja naisten jalkapallon EM-kisoista, lahden toiselta puolelta. Varsinkin hänen kesäkuisen Kolmas puoliaika -kolumnin taustavalossa. Tästä enemmän kahdessa edellisissä blogituksissa, Hesari, stadi, naisfutis ja "Not in MY Newspaper". Kun Keskitalo kuukausi sitten käsitteli vain Helsingin ja Helsingin alueen miesten ja vanhempien poikien vaikeuksia sarjoissaan, ja kysyi mihin päin stadilainen futis on menossa - siis mainitsematta naisten ja tyttöjen vastaavaa asemaa - niin ääni kellossa on tällä hetkellä ainakin pinnalla erilainen. Vielä "Viikingit vaarassa upota" -kirjoituksen aikoina (15.6.) näytti siltä, että jalkapallo on puhtaasti stadimiesten laji.

Itse yritin nopeasti ja lyhyesti huomauttaa kolumnin epäreilusta meiningistä (kaikkea muuta kuin kaikki pelaa) Hesarin mielipidepalstalla, mutten päässyt kentälle eli lehden sivuille.

En tiedä yrittääkö Keskitalo jotenkin hyvittää tai pehmentää raporteillaan. Hän on joka tapauksessa nostanut kissan pöydälle, itse huomauttanut että naisfutis katoaa lehtien sivuilta kansainvälisten turnausten loppuvihellysten jälkeen ja sitä rataa. Tänään on vuorossa espanjalaisen naisjalkapallon jalansija jalkapallohullussa Espanjassa otsikolla "Ei mikään miesten laji" (HS 17.7.). Haastattelevana on tähtihyökkääjä Verónica Boquete, joka puhuu mm. naisfutareiden syrjinnästä: "Espanjassa suhtaudutaan jalkapalloon siten, että kyseessä on vain miesten laji."

Tuttu juttu myös Heslingin Sanomien sivuilta, ainakin silloin tällöin kolmannella puoliajalla.

söndag 14 juli 2013

"Not in My Newspaper"

Yllä oleva otsikko viittaa vaikka mihin - useampiin ja vastakkaina oleviin tulkintoihin. Ei siinä mitään.

Tämä blogitus jatkaa siitä mihin eilinen Hesari, stadi, naisfutis jäi. Tapio Keskitalo haastattelee Suomen maajoukkueen keskikenttäpelaajaa Helsingin Sanomien urheilusivuilla otsikolla "Kukkosessa on  ainesta tähdeksi" (14.7.). Poiminta siitä:

"Arvostetaanko naisten jalkapalloa Ruotsissa enemmän kuin Suomessa?
      'Todellakin! Yleinen kiinnostus on isompaa...'"

Toisaalta en ihan ymmärrä miksei Hesari voinut päästä mielipidettäni "kentälle"; miksen saanut julkisesti huomauttaa Keskitalon Kolmas puoliaika -kolumnin johdosta, ettei stadilainen futis voi olla pelkästään miesten ja nuorten poikien temmellyskenttää. Toisaalta, kun selailee Keskitalon ja muiden lehtijuttuja näin naisten EM-jalkapalloturnauksen alla, käy ilmi että kiinnostuksen kanssa on vähän niin ja näin. Kenties Hesarin Mielipidepalsta halusi omasta puolestaan vihjata että, todellakin, naisfutis ei ole huomautuksen tai keskustelun arvoinen asia.
Sen verran tapaus kismitti minua, että lähetin tällaisen Helsingin Sanomien Mielipidepalstalle:

Kenen lyijyä kynä sylkee ja syö?

Olen läpi elämäni ollut ahkera lehtien lukija, siitä saakka kun opin ymmärtämään kirjainten päälle Hufvudstadsbladetin sivupäästä. Jostain kumman syystä lehtien pääkirjoitussivut ovat kuitenkin jääneet aika lailla varjoon, pakko tunnustaa.

Tämän lehden juhannusaaton pääkirjoitusaukeama sisälsi kuitenkin kaksi juttua, jotka kiinnittivät huomiotani. Luin siltä istumalta. Toinen oli Riikka Venäläisen "Toimittajat kohisevat keskenään"* ja toinen Saska Saarikosken "Saatan olla huono ihminen" (HS 21.6.). Edellisessä pohdittiin lehtien mahdollisia poliittisia agendoja, kenen asioita lehdet ajavat ja pitäisikö jokaisen journalistin allekirjoittaa omalla henkilökohtaisella puoluekannalla. Jälkimmäisissä merkinnöissä ruodittiin nimby-ilmiötä (ei-minun-takapihallani-reaktiota).

Kuten kirjoituksissa todettiin, ovat myös journalistit ihmisiä ja yhteiskunnan jäseniä. Heillä on poliittisia mieltymyksiä ja inhimillisiä tunteita ja ristiriitoja. Jos sille tielle lähdettäisi - ja se olisi kyllä tarkemmin ajateltuna aika naiivi ja jotenkin holhoava läpinäkyvyys - että journalisti kuin journalisti ilmoittaisi ketä ja mitä hän viimeksi äänesti, niin pitäisi tunnustuksiin lisätä paljon muuta (kuten esimerkiksi sukupuoliset käyttäytymiset, uskonnolliset taipumukset, kauppaketjujen asiakkuudet).

Luin Venäläistä ja Saarikoskea myös omasta itsekkäästä näkökulmasta. Voin olla väärässä, mutta minusta tuntuu - ja lisäksi tuttavapiirissä on samansuuntaisia kokemuksia - että joskus on melkein mahdotonta käydä keskustelua lehtien artikkeleista ko. lehtien mielipidepalstoilla. Toki lehdet "uppoavat" mielipidekirjoituksiin, mutta kun kuitenkin aina silloin tällöin voi nähdä mielipiteensä jostakin muusta asiasta julkaistuna, muttei (juuri) koskaan silloin kun kritisoi tai huomauttaa lehden omista jutuista. Vaikka juuri sellainen kanssakäyminen ja vuorovaikutus olisi tärkeimmästä päästä. Oma lehti on kuitenkin se paikallinen "biosfääri" jossa toivoo voivansa hengittää vapautuneesti.

Riikka Venäläisen ja Saska Saarikosken mietteet pukivat tunteeni sanoiksi. Lehtien toimituksissa on paljon riippuvuuksia, sekä näkyviä että näkymättömiä verkostoja, ei pelkästään liittyen poliittisiin suuntauksiin. Koska Venäläinen lupaa "että arvokeskustelu jatkuu toimituksessa", toivon että se tarkoittaa kaiken muun lisäksi, ettei mielipidepalsta ole eikä tule olemaan Helsingin Sanomien takapiha. Jossa ei ole tilaa kritiikille, joka voi osua "omaan nilkkaan" jos silleen sattuu.


*) Riika Venäläisen kirjoitus julkaistiin alunperin paperilehdessä otsikolla "Journalisteja ja ihmisiä"