Poliittinen luottamus, mistä se on tehty?

Taas hutera yritys päästä ääneen Helsingin Sanomien mielipidepalstalle. Lähetin jo viikkoja sitten, mutta kolahti näköjään lähinnä roskiksen pohjaan.

Poliittinen luottamus, mistä se on tehty?

Kun Matti Vanhanen ja Jyrki Katainen viitisen vuotta sitten ilmoittivat kansalle ettei globaalinen taantuma tule heilauttamaan Suomen tukevaa taloutta, vähensi tämä ulostulo radikaalisti luottamusta mainittujen ministereiden poliittiseen asiantuntemukseen. Kun Katainen ilman kilpailutusta tilasi tulevaisuuden sinisiä visioita Pekka Himaselta, karisi nykyisen pääministerin selästä viimeisetkin rippeet poliittisesta luottamuksesta, tai ainakin lähes miljoonan euron edestä. Kun Eija-Riitta Korhola A-studion lähetyksessä 10.10. iski kirveensä kiveen, vertailemalla vapisten ja harkiten Greenpeacea Al-Qaidaan, meni luottamus siihen että hän kykenee edustamaan sivistystä, inhimillisiä arvoja, järjenjuoksua tai edes Suomea Euroopan parlamentissa. Kun Simon Elo samassa Ylen ajankohtaisohjelmassa piti omaa napaansa tärkeämpänä kuin napapiiriä, eli antoi ymmärtää että maamme "ruotsin kielen kysymys/ongelma" on pohdinnan väärti, ei arktinen ulottuvuus, torpedoi hän samalla sitä lähes sovinnollista vaikutusta jonka hän siihen asti oli tuonut julki. Kun Heidi Hautala Himasgaten vanavedessä pienellä viiveellä tiedotti omista ja omavaltaisista päätöksistään, oli hänen luottamuksensa valunut ojansa päähän. Mutta kun Hautala ripeästi myönsi erehdyksensä ja erosi ministerin tehtävästään osoitti hän sitä Korholan toivomaa ryhdikkyyttä. Kun näin pääsi käymään, mistä se poliittinen luottamus oikeastaan on tehty. Kenelle se viime kädessä kuuluu, Hautalan tapaisille pyyhkeen kehään heittäjille, johtopäätösten vetäjille?