Olen kasvavalla mielenkiinnolla seurannut Helsingin Sanomien toimittajan Tapio Keskitalon raportteja naisten jalkapallon EM-kisoista, lahden toiselta puolelta. Varsinkin hänen kesäkuisen Kolmas puoliaika -kolumnin taustavalossa. Tästä enemmän kahdessa edellisissä blogituksissa, Hesari, stadi, naisfutis ja "Not in MY Newspaper". Kun Keskitalo kuukausi sitten käsitteli vain Helsingin ja Helsingin alueen miesten ja vanhempien poikien vaikeuksia sarjoissaan, ja kysyi mihin päin stadilainen futis on menossa - siis mainitsematta naisten ja tyttöjen vastaavaa asemaa - niin ääni kellossa on tällä hetkellä ainakin pinnalla erilainen. Vielä "Viikingit vaarassa upota" -kirjoituksen aikoina (15.6.) näytti siltä, että jalkapallo on puhtaasti stadimiesten laji.
Itse yritin nopeasti ja lyhyesti huomauttaa kolumnin epäreilusta meiningistä (kaikkea muuta kuin kaikki pelaa) Hesarin mielipidepalstalla, mutten päässyt kentälle eli lehden sivuille.
En tiedä yrittääkö Keskitalo jotenkin hyvittää tai pehmentää raporteillaan. Hän on joka tapauksessa nostanut kissan pöydälle, itse huomauttanut että naisfutis katoaa lehtien sivuilta kansainvälisten turnausten loppuvihellysten jälkeen ja sitä rataa. Tänään on vuorossa espanjalaisen naisjalkapallon jalansija jalkapallohullussa Espanjassa otsikolla "Ei mikään miesten laji" (HS 17.7.). Haastattelevana on tähtihyökkääjä Verónica Boquete, joka puhuu mm. naisfutareiden syrjinnästä: "Espanjassa suhtaudutaan jalkapalloon siten, että kyseessä on vain miesten laji."
Tuttu juttu myös Heslingin Sanomien sivuilta, ainakin silloin tällöin kolmannella puoliajalla.
onsdag 17 juli 2013
söndag 14 juli 2013
"Not in My Newspaper"
Yllä oleva otsikko viittaa vaikka mihin - useampiin ja vastakkaina oleviin tulkintoihin. Ei siinä mitään.
Tämä blogitus jatkaa siitä mihin eilinen Hesari, stadi, naisfutis jäi. Tapio Keskitalo haastattelee Suomen maajoukkueen keskikenttäpelaajaa Helsingin Sanomien urheilusivuilla otsikolla "Kukkosessa on ainesta tähdeksi" (14.7.). Poiminta siitä:
"Arvostetaanko naisten jalkapalloa Ruotsissa enemmän kuin Suomessa?
'Todellakin! Yleinen kiinnostus on isompaa...'"
Toisaalta en ihan ymmärrä miksei Hesari voinut päästä mielipidettäni "kentälle"; miksen saanut julkisesti huomauttaa Keskitalon Kolmas puoliaika -kolumnin johdosta, ettei stadilainen futis voi olla pelkästään miesten ja nuorten poikien temmellyskenttää. Toisaalta, kun selailee Keskitalon ja muiden lehtijuttuja näin naisten EM-jalkapalloturnauksen alla, käy ilmi että kiinnostuksen kanssa on vähän niin ja näin. Kenties Hesarin Mielipidepalsta halusi omasta puolestaan vihjata että, todellakin, naisfutis ei ole huomautuksen tai keskustelun arvoinen asia.
Sen verran tapaus kismitti minua, että lähetin tällaisen Helsingin Sanomien Mielipidepalstalle:
Kenen lyijyä kynä sylkee ja syö?
Olen läpi elämäni ollut ahkera lehtien lukija, siitä saakka kun opin ymmärtämään kirjainten päälle Hufvudstadsbladetin sivupäästä. Jostain kumman syystä lehtien pääkirjoitussivut ovat kuitenkin jääneet aika lailla varjoon, pakko tunnustaa.
Tämän lehden juhannusaaton pääkirjoitusaukeama sisälsi kuitenkin kaksi juttua, jotka kiinnittivät huomiotani. Luin siltä istumalta. Toinen oli Riikka Venäläisen "Toimittajat kohisevat keskenään"* ja toinen Saska Saarikosken "Saatan olla huono ihminen" (HS 21.6.). Edellisessä pohdittiin lehtien mahdollisia poliittisia agendoja, kenen asioita lehdet ajavat ja pitäisikö jokaisen journalistin allekirjoittaa omalla henkilökohtaisella puoluekannalla. Jälkimmäisissä merkinnöissä ruodittiin nimby-ilmiötä (ei-minun-takapihallani-reaktiota).
Kuten kirjoituksissa todettiin, ovat myös journalistit ihmisiä ja yhteiskunnan jäseniä. Heillä on poliittisia mieltymyksiä ja inhimillisiä tunteita ja ristiriitoja. Jos sille tielle lähdettäisi - ja se olisi kyllä tarkemmin ajateltuna aika naiivi ja jotenkin holhoava läpinäkyvyys - että journalisti kuin journalisti ilmoittaisi ketä ja mitä hän viimeksi äänesti, niin pitäisi tunnustuksiin lisätä paljon muuta (kuten esimerkiksi sukupuoliset käyttäytymiset, uskonnolliset taipumukset, kauppaketjujen asiakkuudet).
Luin Venäläistä ja Saarikoskea myös omasta itsekkäästä näkökulmasta. Voin olla väärässä, mutta minusta tuntuu - ja lisäksi tuttavapiirissä on samansuuntaisia kokemuksia - että joskus on melkein mahdotonta käydä keskustelua lehtien artikkeleista ko. lehtien mielipidepalstoilla. Toki lehdet "uppoavat" mielipidekirjoituksiin, mutta kun kuitenkin aina silloin tällöin voi nähdä mielipiteensä jostakin muusta asiasta julkaistuna, muttei (juuri) koskaan silloin kun kritisoi tai huomauttaa lehden omista jutuista. Vaikka juuri sellainen kanssakäyminen ja vuorovaikutus olisi tärkeimmästä päästä. Oma lehti on kuitenkin se paikallinen "biosfääri" jossa toivoo voivansa hengittää vapautuneesti.
Riikka Venäläisen ja Saska Saarikosken mietteet pukivat tunteeni sanoiksi. Lehtien toimituksissa on paljon riippuvuuksia, sekä näkyviä että näkymättömiä verkostoja, ei pelkästään liittyen poliittisiin suuntauksiin. Koska Venäläinen lupaa "että arvokeskustelu jatkuu toimituksessa", toivon että se tarkoittaa kaiken muun lisäksi, ettei mielipidepalsta ole eikä tule olemaan Helsingin Sanomien takapiha. Jossa ei ole tilaa kritiikille, joka voi osua "omaan nilkkaan" jos silleen sattuu.
*) Riika Venäläisen kirjoitus julkaistiin alunperin paperilehdessä otsikolla "Journalisteja ja ihmisiä"
Tämä blogitus jatkaa siitä mihin eilinen Hesari, stadi, naisfutis jäi. Tapio Keskitalo haastattelee Suomen maajoukkueen keskikenttäpelaajaa Helsingin Sanomien urheilusivuilla otsikolla "Kukkosessa on ainesta tähdeksi" (14.7.). Poiminta siitä:
"Arvostetaanko naisten jalkapalloa Ruotsissa enemmän kuin Suomessa?
'Todellakin! Yleinen kiinnostus on isompaa...'"
Toisaalta en ihan ymmärrä miksei Hesari voinut päästä mielipidettäni "kentälle"; miksen saanut julkisesti huomauttaa Keskitalon Kolmas puoliaika -kolumnin johdosta, ettei stadilainen futis voi olla pelkästään miesten ja nuorten poikien temmellyskenttää. Toisaalta, kun selailee Keskitalon ja muiden lehtijuttuja näin naisten EM-jalkapalloturnauksen alla, käy ilmi että kiinnostuksen kanssa on vähän niin ja näin. Kenties Hesarin Mielipidepalsta halusi omasta puolestaan vihjata että, todellakin, naisfutis ei ole huomautuksen tai keskustelun arvoinen asia.
Sen verran tapaus kismitti minua, että lähetin tällaisen Helsingin Sanomien Mielipidepalstalle:
Kenen lyijyä kynä sylkee ja syö?
Olen läpi elämäni ollut ahkera lehtien lukija, siitä saakka kun opin ymmärtämään kirjainten päälle Hufvudstadsbladetin sivupäästä. Jostain kumman syystä lehtien pääkirjoitussivut ovat kuitenkin jääneet aika lailla varjoon, pakko tunnustaa.
Tämän lehden juhannusaaton pääkirjoitusaukeama sisälsi kuitenkin kaksi juttua, jotka kiinnittivät huomiotani. Luin siltä istumalta. Toinen oli Riikka Venäläisen "Toimittajat kohisevat keskenään"* ja toinen Saska Saarikosken "Saatan olla huono ihminen" (HS 21.6.). Edellisessä pohdittiin lehtien mahdollisia poliittisia agendoja, kenen asioita lehdet ajavat ja pitäisikö jokaisen journalistin allekirjoittaa omalla henkilökohtaisella puoluekannalla. Jälkimmäisissä merkinnöissä ruodittiin nimby-ilmiötä (ei-minun-takapihallani-reaktiota).
Kuten kirjoituksissa todettiin, ovat myös journalistit ihmisiä ja yhteiskunnan jäseniä. Heillä on poliittisia mieltymyksiä ja inhimillisiä tunteita ja ristiriitoja. Jos sille tielle lähdettäisi - ja se olisi kyllä tarkemmin ajateltuna aika naiivi ja jotenkin holhoava läpinäkyvyys - että journalisti kuin journalisti ilmoittaisi ketä ja mitä hän viimeksi äänesti, niin pitäisi tunnustuksiin lisätä paljon muuta (kuten esimerkiksi sukupuoliset käyttäytymiset, uskonnolliset taipumukset, kauppaketjujen asiakkuudet).
Luin Venäläistä ja Saarikoskea myös omasta itsekkäästä näkökulmasta. Voin olla väärässä, mutta minusta tuntuu - ja lisäksi tuttavapiirissä on samansuuntaisia kokemuksia - että joskus on melkein mahdotonta käydä keskustelua lehtien artikkeleista ko. lehtien mielipidepalstoilla. Toki lehdet "uppoavat" mielipidekirjoituksiin, mutta kun kuitenkin aina silloin tällöin voi nähdä mielipiteensä jostakin muusta asiasta julkaistuna, muttei (juuri) koskaan silloin kun kritisoi tai huomauttaa lehden omista jutuista. Vaikka juuri sellainen kanssakäyminen ja vuorovaikutus olisi tärkeimmästä päästä. Oma lehti on kuitenkin se paikallinen "biosfääri" jossa toivoo voivansa hengittää vapautuneesti.
Riikka Venäläisen ja Saska Saarikosken mietteet pukivat tunteeni sanoiksi. Lehtien toimituksissa on paljon riippuvuuksia, sekä näkyviä että näkymättömiä verkostoja, ei pelkästään liittyen poliittisiin suuntauksiin. Koska Venäläinen lupaa "että arvokeskustelu jatkuu toimituksessa", toivon että se tarkoittaa kaiken muun lisäksi, ettei mielipidepalsta ole eikä tule olemaan Helsingin Sanomien takapiha. Jossa ei ole tilaa kritiikille, joka voi osua "omaan nilkkaan" jos silleen sattuu.
*) Riika Venäläisen kirjoitus julkaistiin alunperin paperilehdessä otsikolla "Journalisteja ja ihmisiä"
lördag 13 juli 2013
Hesari, stadi, naisfutis
Olen parantumaton & hölmistynyt jääräpää. Maailmassa on niin paljon tärkeämpiä juttuja. Silti yritän päästä Helsingin Sanomien puheille. Yhä uudestaan ja uudestaan. Tiedän että vika on minussa. Kirjoitan liian pitkiä, rönsyileviä tekstejä ja kenties loppujen lopuksi aika turhista jutuista. (Joskus mahdollisesti liian ilkeästi, ironisesti tai karkeasti.) Tuoreimpia esimerkkejä löytyy tästä: Onko Suomi oikeusvaltio...
Kolmas puoliaika on Heslingin Sanomien urheilusivujen kolumni. Noin kuukausi sitten Tapio Keskitalo kirjoitti otsikolla "Viikingit vaarassa upota". Ja viimeinen lausahdus on suorapuheinen: "Moni voisi esittää kysymyksen: Minne stadilainen futis on matkalla?" Keskitalo tyytyy kuitenkin käsittelemään Helsingin ja -seudun miesten - ja nuorten - jalkapallojoukkueiden tilaa. Lähetin lyhyen ja käsittääkseni HS Mielipiteen toiveiden mukaisesti napakan vastineen Keskitalolle. Siinä heitin mm. että kolumni oli jäänyt pukukoppiin ensimmäisen puoliajan jälkeen. Että onko stadissa vain yhtäsorttia, onko futis siellä päin vain sarvikansan heiniä. Tämä ihmettelyni punaisesta kortista naisfutikselle ei näköjään kiinnostanut tai ollut asiallinen.
Helsingin Sanomien tv-liitteessä (5.7.) on etukannen esittely naisten jalkapallon EM-kisoista. Lainaan Jose Riikosen tekstistä:
"...Naisten jalkapallomaajoukkue pelaa EM-lopputurnauksessa jo kolmatta kertaa peräkkäin.
Jaahas, saattaa joku jalkapallofani (mies) tuhataa pettyneenä. On nimittäin faneja, jotka pitävät naisten jalkapalloa jollain lailla vähempiarvoisena. Miksi näin on, Palloliiton puheenjohtaja Pertti Alaja?
'Mistä sinä olet tuollaista kuullut? Minulle tämä on vieras juttu.'..."
Eilen oli taas Kolmannen puoliajan paikka. Tapio Keskitalo raportoi suoraan Ruotsista: "Naisten EM-kisoista tuli jättitapahtuma". Tällä kertaa Keskitalo osuu tolppien väliin ja puhtaalla potkulla: "Naisten jalkapallo katoaa lehtien sivuilta arvoturnausten päätyttyä, sarjaotteluissa lehterit pysyvät puolityhjinä..."
Nähtäväksi jää onko stadilainen futis jälkeen naisten EM-futiksen yhä ja edelleen vain miesten asiaa. [Odotan toista puoliaikaa.]
Kolmas puoliaika on Heslingin Sanomien urheilusivujen kolumni. Noin kuukausi sitten Tapio Keskitalo kirjoitti otsikolla "Viikingit vaarassa upota". Ja viimeinen lausahdus on suorapuheinen: "Moni voisi esittää kysymyksen: Minne stadilainen futis on matkalla?" Keskitalo tyytyy kuitenkin käsittelemään Helsingin ja -seudun miesten - ja nuorten - jalkapallojoukkueiden tilaa. Lähetin lyhyen ja käsittääkseni HS Mielipiteen toiveiden mukaisesti napakan vastineen Keskitalolle. Siinä heitin mm. että kolumni oli jäänyt pukukoppiin ensimmäisen puoliajan jälkeen. Että onko stadissa vain yhtäsorttia, onko futis siellä päin vain sarvikansan heiniä. Tämä ihmettelyni punaisesta kortista naisfutikselle ei näköjään kiinnostanut tai ollut asiallinen.
Helsingin Sanomien tv-liitteessä (5.7.) on etukannen esittely naisten jalkapallon EM-kisoista. Lainaan Jose Riikosen tekstistä:
"...Naisten jalkapallomaajoukkue pelaa EM-lopputurnauksessa jo kolmatta kertaa peräkkäin.
Jaahas, saattaa joku jalkapallofani (mies) tuhataa pettyneenä. On nimittäin faneja, jotka pitävät naisten jalkapalloa jollain lailla vähempiarvoisena. Miksi näin on, Palloliiton puheenjohtaja Pertti Alaja?
'Mistä sinä olet tuollaista kuullut? Minulle tämä on vieras juttu.'..."
Eilen oli taas Kolmannen puoliajan paikka. Tapio Keskitalo raportoi suoraan Ruotsista: "Naisten EM-kisoista tuli jättitapahtuma". Tällä kertaa Keskitalo osuu tolppien väliin ja puhtaalla potkulla: "Naisten jalkapallo katoaa lehtien sivuilta arvoturnausten päätyttyä, sarjaotteluissa lehterit pysyvät puolityhjinä..."
Nähtäväksi jää onko stadilainen futis jälkeen naisten EM-futiksen yhä ja edelleen vain miesten asiaa. [Odotan toista puoliaikaa.]
fredag 12 juli 2013
Bill of Rights or gates open, part two
Yesterday we learned more about Microsoft, as Microsoft and NSA* had learned more about us for a period of time. I'm referring to The Guardian scoop, wich I commented - in Swedish - last night.
Well, now, it's quite easy to make fun using the first and last name of Microsoft founder and front man. A working class term for a police man back in London in the 1970s appears to have been Bill. For more suggestions you can have a quick glance here. It's interesting though, to shovel down to the roots. The word bill seems to descend from bulla, in latin, meaning document, seal (as in papal bull).
Any way, you are all familiar with the expression peeping tom. Then, in these days, we have this phenomenon called peeping bill, someone or something following us behind our (virtual) windows. **
But to my head line, Bill of Rights. As you can see, it's about "a number of personal freedoms", limiting "the government's power in judicial and other proceedings". From this day on, Bill of Rights got a new, shadowy meaning too.
So open your gates, someone or something will bill out here.
And by the way, look out for the new best sellers "From Watergate to Billgate" and "From Social Media to Socialized Media" .
*) NSA = No Secrets Allowed
**) 90% of you read this by using Windows as a looking glass (oh, we are all a big happy global family under the rule of open source)
Well, now, it's quite easy to make fun using the first and last name of Microsoft founder and front man. A working class term for a police man back in London in the 1970s appears to have been Bill. For more suggestions you can have a quick glance here. It's interesting though, to shovel down to the roots. The word bill seems to descend from bulla, in latin, meaning document, seal (as in papal bull).
Any way, you are all familiar with the expression peeping tom. Then, in these days, we have this phenomenon called peeping bill, someone or something following us behind our (virtual) windows. **
But to my head line, Bill of Rights. As you can see, it's about "a number of personal freedoms", limiting "the government's power in judicial and other proceedings". From this day on, Bill of Rights got a new, shadowy meaning too.
So open your gates, someone or something will bill out here.
And by the way, look out for the new best sellers "From Watergate to Billgate" and "From Social Media to Socialized Media" .
*) NSA = No Secrets Allowed
**) 90% of you read this by using Windows as a looking glass (oh, we are all a big happy global family under the rule of open source)
Bill, did you leave your gates open...
...did you smash our windows...En viss följetång fortsätter, greppar friheten. The Guardian kastar i dag ljuskäglan på Microsoft - "Revealed: how Microsoft handed the NSA access to encrypted messages". Som artikeln påpekar har Microsoft salufört rätt till integritet och privatliv med vänster hand, medan den andra sysslat med en högst besynnerlig version av det som kallas open source, en alldeles egen tolkning av Web 2.0. Det handlar inte längre enbart om sociala nätverk utan också om socialiserade nätverk. Kanske till och med nätpiratism i statlig regi, människors upphovsrätt naggas i kanterna.
Bill, om du vill idka välgörenhet - ge inte bort våra egendomar, snälla!
Men visst är det tröstande att veta att det i alla fall finns någon som lyssnar, vad man än säger -.
torsdag 11 juli 2013
Diktion
Bergssidor, ådradeblad.
Luften tunn att andas, tung
att andas.
Jag är inte där, inte
här. Svårt stt somna
in, räknar metafor efter
metafor. Ull som moln,
dalar i
synfältet. Överklivningar,
lägger till, drar ifrån.
Bråkdelar av sekunder,
varje stund är nästa.
Svårt att blunda,
metafor efter
metafor bräker utan skiljetecken.
Fotnot som slinter
i en sluttande viskning.
Öronmask
larv
kokong.
Luft att andas, spröda
fjärilsvingar. Famlar
efter bilder som
tiger mer än
tusen ord.
tisdag 9 juli 2013
The Stubbs Effect
Mina gamla favoriter från 1970-talet drog inte bara kaniner ur hatten. De första 20 sekunderna på deras debutalbum Hatfield and the North heter "The Stubbs Effect". Kom jag att tänka på häromdagen och nu igen då jag läste Erkki Tuomiojas kommentar: "Stubbs idé från Sovjettiden". Tydligen visste Canterbury-gänget vad som komma skulle uppe i norr.
Men här Stubb-effekten, helt ordlöst. Och alltså bara de första ögonblicken fram till dess att nästa låt "Big Jobs (Poo Poo Extract)" börjar i 23:e sekunden.
Men här Stubb-effekten, helt ordlöst. Och alltså bara de första ögonblicken fram till dess att nästa låt "Big Jobs (Poo Poo Extract)" börjar i 23:e sekunden.
Rättsstaten Finland, med rätt att fela
Det är svårt att komma till tals i Helsingin Sanomat och jag förstår så väl. Insändarredaktionen dignar under diverse skriverier och viktiga, viktigare och viktigaste ämnen finns det gott om.
Olavi Guttorm frågade för en en vecka sedan om Finland är en rättsstat. Svarade honom omgående på följande sätt - skickade alltså en kort insändare som jag ännu inte sett skymten av i tidningen och knappast kommer att göra heller:
Samalla KKO tavallaan loi ennakkotapauksen: Kyllä 16-vuotiaan pitää tajuta, että poliisin virkamerkki ei merkitse paskaakaan, jos sen kantaja on leimannut itsensä ulos työvuorostaan.
Polisen ifråga blev uppsagd och fick ovillkorlig dom, men efter att i första instansen ha kommit undan med villkorlig. Men som sagt, tydligen väger tjänstebrickan ingenting om man använder den i kriminella sammanhang på fritiden.
Olavi Guttorm frågade för en en vecka sedan om Finland är en rättsstat. Svarade honom omgående på följande sätt - skickade alltså en kort insändare som jag ännu inte sett skymten av i tidningen och knappast kommer att göra heller:
Onko Suomi oikeusvaltio...
Olavi Guttorm kysyy Mielipidepalstalla (HS 2.7.) onko Suomi oikeusvaltio. On se. Aivan kuten sveitsinjuusto on juusto vaikka kuinka olisi reikiä täynnä. Oikeusvaltio Suomessa on koloja ja reikiä porsaille ja muille, meille kaikille. Guttorm valaisee kahdella tuoreella esimerkillä, mutta niitä on selvästi pilvin pimein. Siitä ei ole monta kuukautta kun KKO totesi ettei muuan poliisi syyllistynyt virka-aseman väärinkäyttöön, kun hän houkutteli teinitytön luokseen vilauttamalla virkamerkkiään, juotti tälle alaikäiselle olutta ja kun vieras oli sammunut viimeisteli raiskaamalla ja ikuistamalla valokuvin. Korkein oikeus totesi, että tämähän tapahtui omalla ajalla. Poliisi oli toisin sanoen vapaalla jalalla, ei töissä sidottuna virkamerkkiin.Samalla KKO tavallaan loi ennakkotapauksen: Kyllä 16-vuotiaan pitää tajuta, että poliisin virkamerkki ei merkitse paskaakaan, jos sen kantaja on leimannut itsensä ulos työvuorostaan.
Polisen ifråga blev uppsagd och fick ovillkorlig dom, men efter att i första instansen ha kommit undan med villkorlig. Men som sagt, tydligen väger tjänstebrickan ingenting om man använder den i kriminella sammanhang på fritiden.
Finn fem fel? Eller slaget om centrumbibliotekets identitet
Biblu lär vara Hesaslang och har sin tvåspråkiga dimension. Eller trespråkiga, finns bestämt lite östeuropeiska tongångar i bakgrunden. - För att inte tala om "eskimåiska", jämför med igloo som även den är en byggnad och hör hemma i snöiga landskap. - Biblu kunde i och för sig vara smeknamn på bibeln, eller hur.
Kivi är förstås anspelning på Finlands Författare Aleksis Kivi (född Alexis Stenvall) och passar utmärkt - men på ett bakvänt sätt - som namn på en byggnad i trä. Att Kivis mest kända bok handlar om sju bröder och de allmänna biblioteken i vårt land kör med tio huvudklasser i sina samlingar är en bisak. Den tredje grisen byggde i sten och höll tappert stånd mot stora stygga vargen.
Lastu låter bra och byggnaden är inte bara en träbyggnad utan ser också ut som lastu. På svenska flisa. Lastu brukar därtill användas om kortare noveller, i synnerhet sådana som Juhani Aho (född Johannes Brofeldt) skrev. Dessutom är lastu chips på svenska, inte bara som potatis dito utan även som grundceller i modern teknologi. Men Sibeliushusets restaurang heter Lastu och likaså Lahtisnejdens nätbibliotek.
Sampo är förknippat med rikedomar eller drömmar om rikedomar, inte bara i Finlands nationalepos utan också i dagens affärsvärld. Att bankens starke man har salufört begreppet majoritetstyranni om demokratiska former ger inte namnet mervärde precis. Dessutom är också det här namnet redan starkt insyltat i biblioteksvärlden, som webbtjänsten för skönlitteratur, Boksampo.
Arkki flaggar jag själv för. Visserligen har det bibliska kopplingar, men i och för sig är Noaks ark en spännande saga med intressant symbolik (om man frånser den starkt heterosexuella slagsidan, som i dagens läge är smått diskutabel som representativ bild). Arkki är första delen i ordet arkkitektuuri och betyder mästare. Om arkkipiispa är biskoparnas biskop så blir Arkkikirjasto i så fall bibliotekens bibliotek. Det är ju faktiskt meningen att det här kommande biblioteket i sista hand skall axla uppgiften som hela landets centrumbibliotek. Och till råga på allt är arkki en av våra pålitligaste och/eller mest behändiga plattformar för lagring av information, det vill säga arket, pappersarket.
- Råkade för övrigt igen se den animerade videon, som finns i tre språkversioner, om det kommande centrumbiblioteket. Videon är gjord redan 2010, då ingen visste att just en träbyggnad skulle vinna arkitekturtävlingen. Men animationen förutspår på sätt och vis utgången. Och bland löven skymtar ett av de fem namnförslag som nu är på slutrakan i Hesaris tävling. Vilket, det kan du spana in här...
*****
Då jag sätter min hacka på Arkki är jag faktiskt jävig. Jag hör till dem som skickat in namnförslag och som sjösatt just Arkki. En åttapersoners jury har valt bland de över 900 insända bidragen och vill man bekanta sig med hur det hela artade sig och alla de hugskott som föll ur leken är det bara att klicka här. Förslagen ger dessutom inblick i åsikter - jämte fördomar - om bibliotek och kanske speciellt om Helsingfors planerade huvud- eller centrumbibliotek.
Själv hade jag skickat in följande versioner:
ARKKI:
"Noakin arkki oli myös puusta rakennettu - ja tuleva kirjasto muistuttaa mm. laivaa tai venettä. Onhan tarina Noakista mielenkiintoinen (sanoo myös ateisti). Arkissa säilytettiin tulevaa elämää varten ja pelastatauduttiin tulvasta. Voidaan ottaa kirjaimellisesti tai kuvainnollisesti. Arkki on lisäksi paperiarkki. Sekin puusta valmistettu. Ja jos halutaan, on se tuleva keskuskirjasto Arkkikirjasto (vertaa arkkipiispaan joka on piispojen piispa, sanoo tämä ateisti :) Toinen tämän viestin ehdotus voisi olla vaikkapa Sytyke."
KIRJASATAMA:
"Kirjastosta tulee kirja,satavuotiasta Suomea kuvastaa sana sata ja koska Helsinki on merikaupunki satamineen,siksi siis satama."
SATULA:
"Hieman satulan näköinen luomus. Satula-sanassa on myös "viitteitä" a) numero sataan sekä b) sanaan satu. Eli satulassa ratsastetaan turvallisesti ja jännästi läpi elämän kohti auringonnousuja ja -laskuja. Sekä ollaan satujen kodissa."
söndag 7 juli 2013
Att springa mot klockan
Vart har tiden sprungit sin kos? Vart har vi tagit vägen? Vilka vägar har vi tagit? För dryga fyrtio år sedan tävlade jag första gången i friidrott inom en förening. Att det blev IF Kraft i Närpes berodde på det faktum att vi tillbringade somrarna utanför Kaskö, på närpesisk mark. IF Länken från Lappfjärd hade varit ett annat alternativ. Men som sagt bodde jag "bara" vintertid i Kristinestad och friidrottens tävlingssäsong hörde sommaren till.
1973 var året jag fyllde 16 och följaktligen tävlade i klassen pojkar B. Visst hade jag bott på idrottsplan och skidat skog och rike kring, sysslat med idrottsgrenar i parti och minut åratal innan min debut som långdistansare. Men hösten 1972 beställde jag en träningsguide från finska friidrottsförbundets kansli i Helsingfors. Läste och gjorde mig ett eget träningsprogram. IF Kraft var närmast ett växthus för sprintrar, enstaka hoppare och kastare och föreningens duktiga sprintertränare sa att han inte hade något att ge mig ifråga om långdistans, att jag säkert visste lika mycket. Men jag kunde hänga på deras snabbhets- och hoppträningar om jag ville.
Det blev ett veckoprogram med tre friidrottsträningar per vecka. Dessutom gjorde jag ju så mycket annat. Spelade volley- och korgboll en till två kvällar i veckan i gymnasiets gymnastiksal. Skidade, spelade ishockey och fotboll. Sommartid blev det andra friidrottsgrenar som höjd-, stav- och längdhopp. Friidrott var helt enkelt det bästa jag visste i idrottsväg. Och idrott var ett av livets grundämnen.
Som sagt kom jag att bli mig själv nog, min egen tränare, eftersom det inte fanns mycket annat att gå efter. Jag hade inga problem med att följa det rätt mänskliga träningsprogrammet. Största stötestenen första hösten fick höger knä ta emot. Det vill säga Osgood schlatter, som jag dras med ännu i skrivande stund. Jag vilade ett par veckor och skaffade mig ordentligare länkskor.
Mitt första distriktsmästerskap kom efter knappt ett års regelbunden träning. I mitten av juni vann vi (G.Högnäs, P-E Krook, S. Träskvik, B. Snickars) 4 x 800 m i pojkar B med halva minuten över IK Falken på Nykarleby sportplan. Åtta dagar senare sprang jag mitt första 2000 meters lopp i en klubbkamp mellan IF Kraft, IF Länken och Malax IF i Lappfjärd. Jag öppnade hårt, oerfaren som jag var, och löpte iväg första kilometern på 3 minuter. Sedan närmade jag mig väggen sakta men säkert. Den andra kilometern gick på cirka 3½ minut. Jag höll just och just undan för hemmaföreningens P-O Lindell. Med tiden 6.28,8 placerade jag mig på 9:e plats i SFI-statistiken det året.*
Det loppet inträffade måndag samma vecka som DM i Närpes. Fungerade som en grundlig uttömmningsträning. Lördag 29.6.1973 gjorde jag om bravaden, men nu med en lugn första halva och snabbare slutkilometer. Vi var rätt många som ställde oss bakom startkalken på den röda kolstybbsbanan. Jag kände mig huvudet kortare än de övriga och rätt nervös. Jag hade som tur är ändå ro att hålla mig till klungan under lunken fram till hälften av sträckan. Sedan pressades farten upp - om jag minns rätt var det favoriten Tom Saarela från IF Nykarlebynejden som satte sprätt på gänget. Jag höll mig väl framme och på slutrakan såg jag från parkettplats hur jag överraskande spurtade ifrån de långbentare och högst antagligen i och för sig snabbare medlöparna. Avslutande 1000 metern gick under 3 minuters gränsen och klockan stannade på 6.29,8. Resultatet har jag kontrollerat här (s. 105). De bägge och ända 2000 meters loppen i mitt liv - enligt vad jag kommer ihåg - var inte optimala med tanke på mina resurser: uthållig men långsam som bara den. Att vinna ett spurtlopp var nog det sista jag hade tänkt och väntat mig. Men där ser man, bollen är rund och löpbanan oval. Allt kan hända.
Och vad har medaljörerna hållit på med sedan dess? Tom Saarela är jumppalärare och sysslar bland annat med musik på fritiden. Per-Ole Lindell är som bäst ansvarig tränare vid skidskytteförbundet. Själv sitter jag här med min blogociped. Och hej, nu ska jag knäppa på Yle2:an och hålla tummarna för IK Falken på herrarnas 4 x 1500 m i Stafett-FM. Så att: inte har jag väl tagit vägen någonstans så där överdrivet mycket. Fortfarande är det friidrott som smäller högt. I synnerhet startskottet på medel- och långdistans.
Prenumerera på:
Inlägg (Atom)
