Vaatimaton ihmettely

Vaatimaton ihmettely Olavi Mäenpään määritelmän johdosta - kenties liian vaatimaton. Kirjoittelin itsenäisyyspäivän vaiheilla kolmisen viikkoa sitten. Ei kelvannut Helsingin Sanomien Mielipidesivuille. Muistin asian kun aamulla Hesarin luin. Saska Saarikosken "Millainen olisi maa, jossa vallanpitäjän ei tarvitse pelätä aamun lehtiotsikoita?"

Muistin varsinkin ahmiessani Philip Teirin "Kukkahattutädit kunniaan". Siinä vuodenvaihteen kirjailijapuheenvuorossaan Teir käsittelee rasismia, maahanmuuttoa, pakolaisuutta, naapurimaiden Ruotsin ja Suomen erikasvoista vieraanvaraisuutta sekä kukkahattutätien ihmisrohkeutta. Teir mainitsee myös Ruotsin maahanmuuttajakirjallisuutta ja kysyy:

"Missä tällainen kirjallisuus on Suomessa? Kuinka kauan sen syntymä kestää? Pitääkö taiteilijoidemme taas matkustaa ulkomailla keräämään vaikutteita taiteeseensa, jota sitten kutsutaan 'kansalliseksi'?"

Juuri siinä kohdassa muistin ihmetelleeni vaatimattomasti.

***

Vaatimaton ihmettely

Turun lahja maallemme Olavi Mäenpää piipahti Kouvolassa pesemässä laumansa kasvoja. Entinen Vapauspuolue on nyt Sinivalkoinen Rintama. Itse sanoma pysyy kuitenkin tuttuna ja turvallisena: kansallismielisenä ja ehdottoman maahanmuuttokriittisenä. Vaatimaton ihmettelyni liittyy juuri tähän. Missä kulkee raja, mihin asti Mäenpään Rintama aikoo marssia johdonmukaisuuden nimessä. Meillä on paljon sellaisia maahanmuuttajia jotka ovat saapuneet näille syrjäseuduille urheilemaan ammatikseen, työskentelemään kulttuurin parissa tai esimerkiksi opettamaan ja tutkimaan erinäisissä laitoksissa. En ole kuitenkaan vielä kuullut Mäenpään ja kumppaneiden – samanhenkisten porukoiden – haluavan pistää portit kiinni näiden nenien edestä. Lähetystöjen ulkomaalainen henkilökunta on asia erikseen, vaikka eivät hekään ole tulleet tänne tekemään työtä Sinivalkoisesti kansallismielisinä.

Luulisi Olavi Mäenpään olevan niin tosissaan aatteensa oikeutuksesta, että hän tuntisi solidaarisuutta muiden maiden samoilla aaltopituuksilla operoivien kanssa ja ojentaisi heille auttavaa kättä. Siis patistaisi kaikkia ulkomailla oleskelevia ja asuvia suomalaisia palaamaan kotimaahansa – lakkaamaan olemasta maahanmuuttajia muiden riesaksi. (Ellei peräti kyyditsisi heidät kansallismielisesti takaisin synnyinseuduilleen.)

Tätä ihmeteltäessä on itsenäisyyspäivä ja joulu jonottaa oven takana. Mikäli raamatun tarinat olisivat totta ja Jeesus sattuisi tekemään paluuta juuri tähän lintukotoon, niin hän olisi maahanmuuttajana tikku Mäenpään silmässä. Ja kun pitää mielessä että legendojen mukaan Jeesus muuttuu lihaksi ja vereksi kirkkojemme ehtoollismenoissa, niin onhan tässä kysymys aika pitkäkestoisesta ja laajamittaisesta, vertauskuvallisesta maahanmuutosta. Se että valtionuskontomme ilosanomaa, lohdutusta, kehotusta ja syytöstä on tarjoamassa parrakas, pitkätukkainen mies Lähi-idän tienoolta ei näytä kovin kansallismieliseltä touhulta. Voin olla väärässä, mutta veikkaan ettei Mäenpää silti ole väsäämässä sellaista joulurauhan julistusta, joka perustuisi kotijumaliin, Sinivalkoisiin pyhiin henkiin.

Kun Olavi Mäenpää – tai kuka tahansa – väittää olevansa kansallismielinen ja ehdottoman maahanmuuttokriittinen, niin kyllä oletusarvo on, että hän olisi johdonmukaisesti sellainen. Maasta, ihonväristä, uskonnosta, urheilusta, kielestä, kulttuurista ja ammatista välittämättä. Muuten alkaa vaikuttaa siltä, ettei ko. henkilö olekaan ehdottoman maahanmuuttokriittinen, vaan pelkkä sinisilmäinen rasisti jonka sukset ovat menneet ristiin ja suupielistä valuu sananhelinää.

***

Lisäys 31.12.
Tämän päivän Helsingin Sanomissa käsitellään maahanmuuton taloudellisia plussia ja miinuksia, Jyri Hännisen ja Anni Lassilan artikkelissa "Maahanmuuton mutkikas taloustiede". Kiitos siitä, Hyvää Uutta Vuotta 2014 - toivottavasti me kaikki saamme muuttaa parempaan aikaan (ensimmäisen maailmansodan alkamisvuodesta on jo kulunut 100 v.)!

Rida, rida anka, hästen heter Höblä

Jag postade insändartexten "Ordet kommer, ordet går, lycklig den som ordet får..." till Hufvudstadsbladet för ett par tre veckor sedan, med anledning av en Idag-kolumn i samma blad. Utan desto större hopp om "publicitet" - jag har gått en eller eller två ronder om den här frågan - utan någon framgång - sedan det begav sig år 2009. Jag hör säkert till den starriga skaran punktknullare (se mer om ordet nedan) som inte förstår att ge upp då det är lönlöst och antagligen helt rätt att inte fortsätta stampa med fötterna.

Å andra sidan har det här med svenskan i vårt land varit allt grällare och häftigare på tapeten under en längre tid. Mot den bakgrunden är det säkert en uns fågelskit i ankdammen huruvida mitt ordflöde begränsas och munkavlas. Ändå tycker jag det personligen är sorgligt att Hbl:s insändarspalt stryper vissa personers svenska ordglädje och ger fria tyglar åt andra. Det är inte acceptabelt att somliga njuter av svenska på "allmän plats" (ja, Höblä har faktiskt en sådan position i Svenskfinland att man gott kan tala om allmän plats). För det är i sista hand det som saken gäller, frihet till svenska och frihet inom det svenska kan också vara beroende på anställning och titel.

Och då sedan Hbl öppet s(v)immar av glädje inför Hesaris Saska Saarikoskis förslag "päivä på svenska" kan jag inte låta bli att gymnastisera mina mungipor. Och vässa min svenska penna.

Ordet kommer, ordet går, lycklig den som ordet får...

Rurik Ahlberg, till vardags kommundirektör i Korsholm, använde i onsdagens kolumn (Hbl Idag 11.9) begreppet "Webropolitisering" som rubrik. Och i den första meningen spränger han nästan språkbanken: "Jag kollar mejlboxen."

Nu unnar jag honom den här språkglädjen, samtidigt som jag är aningen avundsjuk. Men det är klart, tiderna kan ha förändrats sedan 2009. Åtminstone har språkklimatet blivit bistrare. Det kan i bästa fall leda till, att vi som använder vår svenska kanske också får ha roligt tillsammans med den och vara mer avslappnade - som motvikt alltså. Men för fyra år sedan var det andra tongångar i detta blad. På insändarsidan blev jag rättad i tvenne fall. Begreppet "konsultism" gick inte an, vilket jag inte kunde begripa. Konsumism hade använts för första gången bara för några tiotals år sedan och konsultism var inte som ordkonstruktion svårare att begripa. Det andra ordet som inte ansågs salongsfähigt var "snack".

Klart att Hufvudstadsbladet har rätt att frisera i blomsterrabatten. Men bara genom att snabbt bläddra igenom Hbl månaden efter att min insändare då för fyra år sedan stötte jag på ord som "tjafs", "eftis", "dagis", "fyrk", "mainstreamsynpunkter" - för att inte tala om "punktbelastare" (för vilket Schildts Finlandssvensk ordbok 1.0 föreslog "punktknullare" i stället). Skillnaden mellan undertecknad och de som brukade nämnda ord var att de antingen var Hufvudstadsbladets egna redaktörer eller att de som insändarskribenter hade bättre titlar eller "kändisskap" att skylta med.

Eftersom det helt enkelt är roligt och hälsosamt att få komma till tals på en levande, mera avspänd och kreativ svenska, hoppas jag att det faktiskt är fråga om en ny inställning till språkbruket och inte titeln kommundirektör som banar väg för uttrycket "webropolitisering". För att parafrasera Ahlberg själv: en fläkt av språkfundamentalism gör ingen sommar.

***

För övrigt skrev jag om fallet med konsultism och snack i Det är svårt att vara svensk i dessa tider...