The Flying Endorfinns

Mitä kaikkea meidän täytyy kestää? Elämä on paljon enemmän kuin kolmen lajin kattaus. Juuri nyt tapahtuu ympäri palloa, kuten harva se päivä. Ukraina ja Gaza ovat otsikoissa. Myös Suomen pääministeri on ollut kalkkiviivoilla. Vähän aikaa sitten hän kävi kestävyysurheilijan ominaisuudessa Joroisissa joraamassa. Vedessä. Pyörän selässä. Jalat tukevasti lenkkitossuissa. Endorfiinit paukkuivat ja kaikuivat mediassa, sen jälkeen. Kuten Piia Elonen toteaa Helsingin Sanomissa: "Ja jos rehellisiä ollaan, Stubbin Twitter-tili näyttää pahalta." (HS Pääkirjoitus 23.7.)

Mutta Ukraina ja Gaza eivät ole näkyneet kovin paljon Hesarin mielipidesivuilla. Valkoposkihanhien ulosteet, suomalaisten tervehtimistavat ja uhanalainen Cygnaeuksen galleria kuuluvat niihin aiheisiin jotka ovat olleet vahvasti esillä niissä mielipidekirjoituksissa jotka ovat päätyneet maamme suurimman lehden sivuille viime aikoina. Täytyy myöntää, pahalta näyttää.

Veikkaan, että silti on kirjoitettu Ukrainasta ja Gazasta. Itse olen lähettänyt Mielipidetoimitukselle. Alla kaksi versiota samasta jutusta.

(Tosin, tuskin saa kirjoittaa tällä tyylillä Hesarin mielipidesivuilla. Siinä se juju varmaan on, ei sisällössä vaan pakkauksessa.)

***

Pienestä kiinni

Aina ei tarvita eduskunta- tai sanomatalon kokoisia otsikoita. Joskus lyhyt ja pelkistetty lause iskee palleaan ja tajuntaan, eikä muuta tarvita.
      "Isona haluaisin olla elossa". Toivoo 17-vuotias nuorukainen Gazassa (HS Ulkomaat 13.7.)
      On myös pienestä kiinni, kun kulutamme, nostamme osinkoja, kuukausirahoja, johtajapalkkoja ja optioita. "Pienet työtoverimme Pakistanissa" (HS Työelämä 13.7.) eivät sitä itse tiedosta, kun he paljain jaloin kahlaavat kaatopaikoilla osina mm. Stora Enson toimitusketjuja. Eikä kukaan ole tainnut kertoa heille, lapsille, että kahtiajakautumisen aika on ohi ja olemme kaikki yhtä suurta työläisperhettä.
      Tosin, aina ei ole pelkästään pienestä kiinni. Mutta siihen Vatikaani paaveineen ei ihan usko. Siksi he ehdottavat maailmanrauhaa Brasilian jalkapallon MM-finaalin ajaksi. Toivon mukaan he rukoilevat lisäksi sen puolesta, että Argentiinan puolustus kestäisi ja maailmanrauha venyisi rangaistuspotkuihin asti.
      Jos luette tämän, tiedätte miten kävi.

(postitettu 13.7.)

Vuoden otsikko meni jo

Antti Berg kirjoitti tv-väkivallasta ja mainitsi Michael Haneken eräänlaisen liikkuvien kuvien vastavoimana. Tämä iltävaltalainen ohjaaja ei peittele väkivallan uhkaa, mutta itse teokset tapahtuvat esirippujen takana, kun kamerat ovat sammuneet. "Se vääntää vatsanpohjassa asti ja saa miettimään, miten rajua väkivalta oikeastaan on." (HS Tänään 20.7.)
      Tästä tuli mieleen vuoden otsikko: "Isona haluaisin olla elossa (HS Ulkomaat 13.7.) Aina ei tarvita eduskunta- tai sanomatalon kokoisia otsikoita. Joskus lyhyt ja pelkistetty lause iskee palleaan ja tajuntaan, eikä muuta tarvita.
      Siis eikä juuri muuta tarvita avaamaan silmiä ja tunneskaaloja. Sen lisäksi tarvitaan kuitenkin ja tietenkin taustatietoja, analysoivia artikkeleita ja kyseenalaistavia kolumneja.
      Puhumme usein suurista kokonaisuuksista, EU:sta, jopa globaalitaloudesta. Kenties voimme röyhistellä että Suomessa tuloerot ovat kansainvälisesti maltillisia - ja edelleen leikkiä että vastakkainasettelun ja kahtiajakautumisen aika on ohi.
      "Pienet työtoverimme Pakistanissa" (HS Työelämä13.7.) ovat tuskin samaa mieltä, kahlatessaan kaatopaikoilla paljain jaloin, osana maailmanlaajuisen edelläkävijän tuotantoprosessia. Tämän lapsityövoiman päähän ei mahdu kuvitelma, että olemme kaikki yhtä ja samaa työväkeä. Ei mahdu, vaikka toimitusketjun pääkonttori sijaitsisi Suomessa ja yhteenkuuluvaisuus olisi meidän presidentin päiväkäsky.

(postitettu 21.7.)

Nalle är en trygg fiende on turvallinen vihollinen är en trygg fiende on...

Skrev igen till Helsingin Sanomat. Kvalificerade mig inte för slutomgången, det vill säga en plats i spalterna. Bättre lycka nästa gång som man säger. Och jag antar att föremålet för min insändare, Nalle på Åminne, uppskattar försök efter försök, det att man inte ger upp utan tar ansvar för sin mentala hälsa.

Nalle on turvallinen vihollinen

Presidenttivaalin jälkeen vedettiin siellä täällä herneet nenään Sauli Niinistölle omistetun ylistyslaulun johdosta, vaikka itse biisi on melko harmiton suomalainen iskelmätuote koomisine sanoineen. "Kuuden Vuoden Kuuliaisuus" ei ole yhtään sen kornimpi kuin esimerkisi kaiken maailman urheilujoukkueiden rallit ja voittolaulut.

Samaan kastiin kilahtaa Björn Wahlroosin haastattelu "Kapitalistin muotokuva" (HS Sunnuntai 12.2.). Pinnallisella tasolla molemmat kytkeytyvät Niinistö-jytkyyn. Syvemmältä katsottuna mainitut kulttuuripläjäykset ovat yhtä yllätyksettömiä ja tyhjänpäiväisiä, täyttävät kertakulutuksen kaikki kriteerit.

Nallen Wahlroosin murahdus on herättänyt kansalaisia kirjoittamaan. On ollut ilo lukea asiallisia mielipidekirjoituksia ja kolumneja, joiden analyyttiset argumentit ovat ajaneet salolaisen yltiökapitalistin, jos ei ojasta allikkoon, niin ainakin luokkahuoneen nurkkaan. Wahlroosin haastattelu voi olla karhunpalvelus hänelle itselleen sekä jengiläisilleen, muttei julkiselle keskustelulle. Aivan kuten Perussuomalaisten rynnäkkö viime vuoden eduskuntavaaleissa toi uutta verta - tai herätti pahaa verta - politiikkaan, voi Wahlroosin heitot kapitalistin lonkalta elävöittää ja terävöittää julkista keskustelua. Parhaimmassa tapauksessa kääntää kelkan suuntaa kohti inhimmillisempää, vastuullisempaa ja välittävämpää yhteiskuntaa.

Toisaalta Björn Wahlroos on hyvä, ellei täydellinen vihollinen. On liian helppo närkästyä ja suuttua häneen persoonaansa. Kuten Antti Blåfield toteaa on "Wahlroos on ottanut itselleen eräänlaisen hovinarrin aseman" (HS Pääkirjoitukset 15.2.). Jollakin tavalla hän tuo mieleen Perussuomalaisten Teuvo Hakkaraisen. Toinen on kotoisin pystykartanosta, toinen pystymetsästä. Mutta tapa tulla julkisuuteen on yhtä provosoiva ja mustavalkoinen. Sekä selittämätön. Kumpikaan ei jää keskustelemaan lausahduksistaan tai ottamaan vastuuta niistä. Ja molemmille tervejärkinen analyyttisyys taitaa olla outo ilmiö.

Olisi siis parempi jättää "isoherra" Wahlroos oman onnensa nojaan, kuin Nalle kalliolle, ja sen sijaan nousta vastustamaan sairasta ahneutta ja remontoimaan homeisia yhteiskunnallisia rakenteita. Emme tarvitse lisää hänenlaisiaan.